Rattijuopon auto törmäili ja kimpoili 128 metriä Jyväskylässä
Anna-Maija Tuuliainen
Humalainen kuljettaja selvisi säikähdyksellä melkoisesta ilmalennosta keskiviikkoiltapäivänä viiden aikoihin Jyväskylässä. Vuonna 1969 syntynyt jyväskyläläismies suistui Norolantieltä kovalla ajonopeudella viidenkympin rajoitusalueella. Auto ajautui loivasti oikealle kääntyvässä kaarteessa vasemmalle lumipenkkaan ja siitä edelleen samalle puolelle kaiteeseen, mistä se kimposi tien oikealle puolelle. Auto ylitti noin metrin korkuisen lumivallin kevyen liikenteen väylälle ja sen oikeassa reunassa olevaan kaiteeseen, sieltä edelleen kevyen liikenteen väylän ja ajoradan väliseen lumipenkkaan.
Ensimmäisestä suistumisjäljestä pysähtymiskohtaan on 128 metrin matka.
Kuljettaja puhalsi 1,49 promillen lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.