Vaajakosken ohitustie puhuttaa
Silta vai tunneli?
Pekka Ilonen
Keski-Suomen tiepiiri on käynnistämässä Kanavuori-Haapalahti- moottoritiesuunnitelman päivitystä 1990-luvun puolivälissä laaditun tiesuunnitelman pohjalta.
Tiesuunnitelma joudutaan tarkistamaan nykyisten teknisten ohjeiden ja näkemysten mukaiseksi.
- Lähtökohta on, että suunnitelmaan tehdään vain kaavan mukaisia ratkaisuja. Uusiin vaihtoehtoihin meneminen tarkoittaisi koko Vaajakosken alueen asemakaavojen uusimista, sanoo hankevastaava Jukka Lehtinen Keski-Suomen tiepiiristä.
Ulkopuolisen konsultin toimesta tapahtuva tiesuunnitelman päivittäminen vie aikaa ainakin vuoden.
- Tunnelivaihtoehto ei ole täysin poissuljettu, mutta Jyväskylän kaupunki on lähtenyt asemakaavaa hyväksyessään pintaratkaisusta. Emme voi tehdä moottoritietä vastoin asemakaavaa, mutta totta kai, niin kauan kun mitään ei ole rakennettu, kaavaa voidaan aina muuttaa, Lehtinen huomauttaa.
Vaajakosken ohitustien rakentamista tunneliin Kanavuoren ja Haapalahden välille ei pidetä Keski-Suomen tiepiirissä varteenotettavana vaihtoehtona.
- Tunnelivaihtoehtoa tutkittiin jo silloin, kun ohitustietä aikanaan 1990-luvun alussa suunniteltiin eikä sen osalta ole tullut edelleenkään mitään erityistä etua esille. Tunnelin osalta meillä ei ole hirveän paljon aikomusta tehdä lisää suunnittelua, toteaa tiejohtaja Seppo Kosonen.
Kosonen muistuttaa, että vuosikymmenen aikana tunnelin rakentamiskustannukset ovat nousseet roimasti.
- Moottoritien rakentaminen tunneliin on nyt selvästi aiempaa kalliimpaa ja vaativampaa turvamääräysten tiukentumisen takia. Myös liikenneverkon kannalta tunneli on selvästi huonompi vaihtoehto, koska se ei yhdistä alueita samalla tavalla kuin pintaratkaisu, Kosonen sanoo.
Lue lisää maanantain Keskisuomalaisesta.