Sonja Hietala nappasi voittoisan kesäkuvan
Anna-Maija Tuuliainen
Keskisuomalaisen kesäkuvakilpailu on ratkennut. Lukijat äänestivät voittajaksi jyväskyläläisen Sonja Hietalan nappaaman kuvan lahnaa kärkkyvästä Jimmy-kissasta.
- Ihan mahtavalta tuntuu, 20-vuotias Hietala sanoi tiistaina kuultuaan voitosta.
Lukijaäänestyksen voittaja sai valita joko Midaren lahjoittaman Samsung Wave -kamerapuhelimen tai Villen Kuvan lahjoittaman Olympus 3000 Tough -kameran. Hietala oli jo hyvissä ajoin päättänyt valita kamerapuhelimen, jos voitto osuisi kohdalle.
Toimitus arpoi kymmenen finalistin joukosta toisen palkinnon voittajan. Kameran voitti jämsäläinen Marja-Liisa Ijäs, jonka ottama kuva ritsoja testaavista vanhoista kaveruksista sijoittui lukijaäänestyksessä kolmanneksi. Onnettarena arvonnassa toimi Keskisuomalaisen graafikko Suvi Lantta.
Voittoisa otos kotipihasta
Voittoisa kuva on otettu tänä kesänä Hietalan kotipihassa, joka sijaitsee Puuppolassa lammen rannalla.
- Pihassa ongitaan kesäisin paljon. Kissat ovat aina ihan innoissaan ja tykkäävät katsoa onkimista vierestä, Hietala kertoo.
Eikä ihme, että kissat ovat innoissaan - ne saavat syödä saaliin:
- Itse emme kaloja syö, vaan ne ongitaan aina kissoille.
Kuvan ottohetkellä kalastamassa oli Hietalan äiti. Hietala ei itse harrasta onkimista, vaan seuraa usein tapahtumien kulkua vierestä kameran kanssa.
- Päivä oli siinä mielessä erikoinen, että mato-onkeen tarttui kuvassa näkyvä iso lahna. Yleensä lammesta saa ongella pienempiä kaloja.
Kamera aina mukana
Hietala on innokas valokuvaaja, joka napsii otoksensa poikaystävän Canon-merkkisellä digijärkkärillä.
- Tykkään tosi paljon kuvata kaikenlaista, yleensä minulla on aina kamera mukana joka paikassa.
Hietala on miettinyt valokuvauksesta myös ammattia itselleen. Hän on jo hakenut opiskelemaan sekä valokuvausta että graafista suunnittelua, mutta vielä ei ole tärpännyt. Graafista suunnittelua hän on tosin jo ehtinyt opiskella vuoden ajan Jyväskylän kristillisessä opistossa.
Lukijan kuvia Hietala oli käynyt katsomassa Keskisuomalaisen verkkosivuilta jo aiemminkin, mutta kuvakilpailu innoitti hänet lähettämään sinne myös omia kuviaan.
- Lähetin kilpailuun 5-6 kuvaa, joista tämä kissakuva oli hauskin. Muut olivat ehkä vähän taiteellisempia, Hietala pohtii.
Lähes 2 000 kuvaa
Lukijat saivat osallistua kesäkuvakilpailuun 8.6.-15.8. Kilpailuun lähetettiin lähes 2 000 kuvaa.
Keskisuomalaisen raati valitsi lähetetyistä kuvista jatkoon kymmenen kuvaa, joista lukijat saivat äänestää suosikkikuvansa voittajaksi. Ääniä annettiin kaikkiaan 451 kappaletta. Voittaja sai 132 ääntä.
Vaikka kilpailu päättyikin, lukijan kuvia voi edelleen lähettää verkkolehteen. Toimituksen valitsemia otoksia julkaistaan lisäksi paperilehden mielipidesivuilla.