Sudet tappoivat ajokoiran Virroilla
Erja Niemelä
Sudet raatelivat ja söivät jäniksenajossa olleen ajokoiran Virtain itäosassa, Mantilon kylässä lauantaina aamuyhdeksän aikoihin.
- Koira lähti ajoon vain parin sadan metrin päässä talostamme. Jonkin ajan kuluttua ajo katkesi ja GPS-paikantimella koira näkyi, mutta ei liikkunut. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua löysin koiran raadeltuna, vain pää ja etujalat olivat jäljellä eli todennäköisesti koiran kimppuun kävi useampi susi, kertasi omistaja Antti Mallat lauantain tapahtumia.
Susista on lähialueella tehty viime viikkoina useampia havaintoja.
- Tiltummekin tuli jo viikkoa aikaisemmin kotiin huutaen ja karvat pystyssä. Myös aiemmin lauantaiaamuna se käyttäytyi samoin.
Suden suuhun joutunut ajokoira oli vuoden ikäinen lupaava metsästyskoira ja sille oli ammuttu jo viisi jänistä ja yksi kettu.
- Pennun hinta on viitisensataa euroa ja lisäksi kasvatuskulut. Tietysti koiraan myös kiintyy, sanoo Mallat.
Hän toivoisikin alueelle edes yhtä suden kaatolupaa asutuksen ja koirien liepeillä viipyileviä susia varten.