Talo vallattiin yliopiston kampusalueella

1.4.2008 18:55 (Päivitetty 1.4.2008 18:55)
Kuva: Risto Aalto

Rakennuksen valtasi Autonominen tiedekunta -niminen ryhmä.

Kuva: Risto Aalto

Ulla ja Noora toivovat, että heidän ryhmänsä saa jäädä taloon.

Kuva: Risto Aalto

Vallattu talo sijaitsee Pitkäkadulla.

Mari Hokkanen, Tiina Juujärvi

Jyväskylän yliopiston kampusalueella pitkään tyhjillään ollut rakennus on vallattu. Pitkäkadulla sijaitsevan rakennuksen valtasi Autonominen tiedekunta -niminen ryhmä tiistaina iltapäivällä. Talossa on sisällä reilut kymmenen henkilöä. Ryhmä on lukinnut rakennuksen ovet ja he oleilevat rakennuksen sisällä.

Rikoskomisario Markku Latvalan mukaan tänään ei asialle enää tehdä mitään.

- Valtaajat saavat olla talossa, jos eivät aiheuta vahinkoa ympäristölle, rakennukselle tai itselleen, Latvala kommentoi.

- Jos rakennuksen omistaja katsoo, että valtaajat saavat jäädä, niin poliisilla ei ole siihen mitään sanottavaa, Latvala lisää.

Talonvaltaajat jättivät valtauksestaan viestin, jossa kertoivat tavoitteistaan.

- Olemme vallanneet 1.4.2008 alkaen Jyväskylän yliopiston kampusalueelta pitkään tyhjillään olleen rakennuksen, entisen erityispedagogiikan laitoksen "Polaarin", autonomiseksi yliopisto- ja kaupunkitilaksi. Aiomme rakentaa valtauksestamme itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan. Heti ensimmäisenä päivänä rakennuksessa avautui kansankeittiö ja siellä järjestettiin valtausjuhlat. Ensimmäinen talokokous, valtauksen ylin päättävä elin, pidettiin välittömästi valtauksen jälkeen. Talokokouksiin ovat tervetulleita kaikki autonomisen tiedekunnan ajatuksesta kiinnostuneet. Mukaan pääset yksinkertaisesti vierailemalla talolla. Yliopisto ja kaupunkitila ovat kriisissä. Monet urputtavat. Me teemme.

Polaari-niminen rakennus on ollut tyhjillään reilun vuoden sisäilmaongelmien vuoksi.

Kommentit

Jepander kirjoitti 01.04.2008 20:06

Toivottavasti sähköt, lämpö ja vesi on rakennuksesta katkaistu ja rikosilmoitus tehtynä. Tällainen pelleily on lopetettava alkuunsa.

Y ö k i i t ä j ä kirjoitti 01.04.2008 20:06

Tässä artikkelissa tiivistyy entisen maakuntalehden keskisuomalaisen nykytaso ja tulevaisuus. Laatikaisen kommentit muuttuivat artikkelin kaltaisiksi jo pari vuotta sitten kun tiesi vetäytyvänsä syrjään: Talo täyteen nuoria punavihreitä ja etenkin tyttöjä. Sivun oikeassa reunassa artikkeleita:

-18:49 Mari Hokkanen

-13:49 Heli Paananen

-12:54 Katri Nieminen

-04:31 Pulmu Raita

-31.03. 21:42 Piia Kuusisto

-31.03. 15:55 Eeva Salminen

-31.03. 12:33 Pauliina Kinnunen

-30.03. 18:39 Rai Suihkonen

-29.03. 21:35 Anita Kärki

-29.03. 16:07 Shahin Doagu

10 tyttöstä siis. Vastavuoroisesti 4 urospuolista nimeä.

Iltapäivälehdet tekivät saman tempun vuosituhannen vaihteessa. Nyt suurimmat lööpit löytyvät juoruista ja muusta 7-päivää -tyylisistä jutuista.

Erona vain on se, että iltapäivälehtiä ei kukaan tilaa! En todellakaan ymmärrä, miksi kukaan enää tilaisi keskisuomalaista tai hesaria. Keskisuomalaisesta on tullut huoltoasemalehti, jota vilkaistaan vain jos joku muu sen on maksanut. Laatikainen tukee kehitystä koska omannee reilusti osakkeita?

Sontaa joka tuutista. Internet on tehtävänsä viimein tehnyt ja saa loppumaan roskalehtien tuottamisen paperille.

ILMASTO JA METSÄT PELASTUU!


 

volvo markkanen kirjoitti 01.04.2008 20:20

pennut leikkii ja ministerit textaa pelle touhua molemmat
 

Rakkauden Sammattilainen kirjoitti 01.04.2008 22:06

Tässä artikkelissa tiivistyy entisen maakuntalehden keskisuomalaisen nykytaso ja tulevaisuus. Laatikaisen kommentit muuttuivat artikkelin kaltaisiksi jo pari vuotta sitten kun tiesi vetäytyvänsä syrjään: Talo täyteen nuoria punavihreitä ja etenkin tyttöjä. Sivun oikeassa reunassa artikkeleita:

-18:49 Mari Hokkanen

-13:49 Heli Paananen

-12:54 Katri Nieminen

-04:31 Pulmu Raita

-31.03. 21:42 Piia Kuusisto

-31.03. 15:55 Eeva Salminen

-31.03. 12:33 Pauliina Kinnunen

-30.03. 18:39 Rai Suihkonen

-29.03. 21:35 Anita Kärki

-29.03. 16:07 Shahin Doagu

10 tyttöstä siis. Vastavuoroisesti 4 urospuolista nimeä. 

(Y ö k i i t ä j ä 01.04.2008 20:06)

On se hyvä, että on olemassa Yökiitäjän kaltaisia arjen sankareita. Vielä kun tajuaisi, että Rai Suihkonen on miehen nimi...

Y ö k i i t ä j ä kirjoitti 01.04.2008 22:13

Tässä artikkelissa tiivistyy entisen maakuntalehden keskisuomalaisen nykytaso ja tulevaisuus. Laatikaisen kommentit muuttuivat artikkelin kaltaisiksi jo pari vuotta sitten kun tiesi vetäytyvänsä syrjään: Talo täyteen nuoria punavihreitä ja etenkin tyttöjä. Sivun oikeassa reunassa artikkeleita:

-18:49 Mari Hokkanen

-13:49 Heli Paananen

-12:54 Katri Nieminen

-04:31 Pulmu Raita

-31.03. 21:42 Piia Kuusisto

-31.03. 15:55 Eeva Salminen

-31.03. 12:33 Pauliina Kinnunen

-30.03. 18:39 Rai Suihkonen

-29.03. 21:35 Anita Kärki

-29.03. 16:07 Shahin Doagu

10 tyttöstä siis. Vastavuoroisesti 4 urospuolista nimeä. 

(Y ö k i i t ä j ä 01.04.2008 20:06)

On se hyvä, että on olemassa Yökiitäjän kaltaisia arjen sankareita. Vielä kun tajuaisi, että Rai Suihkonen on miehen nimi...

(Rakkauden Sammattilainen 01.04.2008 22:06)

Anteeksi vain kauhiasti. 9 tyttöstä ja 5 urospuolista. Tasa-arvo toteutuu sittenkin. Anteeksi vain kauhiasti vielä kerran.
 

nanaks kirjoitti 01.04.2008 22:29

Pitäkääpä huolta tilasta ja olkaa asiallisia. Kelvollista, halpaa/ilmaista kerho- ja kokoustamistilaa ei ole koskaan liikaa ja aloittelevat orkesteritkin siitä hyötyisivät. Käyttämättä jäänyt rakennuskin siitä hyötyy kun talosta pidetään huolta.

Luottamusta ja kannustusta täältä teille!

Stethoscope kirjoitti 01.04.2008 23:23

Voi miten suloinen yöperhos-ötökkä keskusteluun osallistuukaan,

yksi noista tyttösistä on viestintätieteiden tohtori.

Hienoa perehtyneisyyttä osoittaa hän.


 

Uutisesta uskon enemmän, jos se on totta vielä huomenna.


 


 

 

Robsuke Daisuke kirjoitti 02.04.2008 04:15

Toivottavasti sähköt, lämpö ja vesi on rakennuksesta katkaistu ja rikosilmoitus tehtynä. Tällainen pelleily on lopetettava alkuunsa.

(Jepander 01.04.2008 20:06)

Sympatiat "pelleilijöille" ja toivomus, että yo:lla oltaisiin hieman nykyaikaisempia eikä suhtauduttaisi kuin vanhat kurttunaamaiset tädit joilta on oma elämä jäänyt elämättä heti kun joku tekee jotain mitä on opittu pitämään paheksuttavana (omg, talonvaltaus, vähintään pampulla jakaukseenhan tuosta pitäisi tehdä, että röyhkimykset kehtaavat ottaa turhanpanttina olevan rakennuksen hyödylliseen käyttöön?)

Isosisko valvoo kirjoitti 02.04.2008 06:01

Hieno homma nuoret. Minä jo pelkäsin, että teistä kaikista on tehty ekonomiaa, it- teknologiaa ja jakkupukuja himoitsevia pukupellejä.  Rakastaa teitä ! Pistäkäähän talo kuntoon!

Hali Burton kirjoitti 02.04.2008 08:44

Kunhan nuo valtaajat eivät ala sitten kuljeskella "yleisen väen" joukossa muualla kampuksella, koska noissa Pitkäkadun rakennuksissa on mitattu sen verran paljon itiöitä sun muuta, että huonekalutkin on ollut pakko jättää sisään, eikä niitä (ja joitakin käytännössä aivan uusia) ole saanut viedä muihin yliopiston tiloihin ollenkaan.

mies maalta kirjoitti 02.04.2008 09:13


Niinpä niin, johonkinhan se ylimääräinen aika täytyy käyttää. Silloin, kun me olimme pieniä maalla, niin käytiin keväällä linnunpesillä ja syksymmällä omenavarkaissa. Se riitti meistä useimmille.

Tässä talonvaltauksessa on kyse täsmälleen samasta asiasta kuin meillä 10 ikävuoden molemmin puolin olleilla pojankoltiasilla. Etsitään vähän jänskää elämään ja ollaan porukassa vähän tyhmiä. Se tulee vain nyky-urbaaneille 10 vuotta myöhemmin kuin silloin ennen. Niin se nuoriso kehittyy.
 

frederik kirjoitti 02.04.2008 12:52

Jaahas, on lapsukaisilla taas tekemisen puute ja kevättäkin rinnassa. Kun on saatu asutut talot spreijattua ja töhrittyä ulkoapäin, niin sitten on päätetty vallata oikein oma talo töherrettäväsi. Ja olo on nyt hyvä, kun sähköt ja lämmöt toimii ja vielä kun saisi saunankin lämmitettyä, yhteiskuntahan maksaa.

Hei haloo, huivihidet, teidän 15 minuutin julkisuus meni jo. Tulkaa pois sieltä leikkimästä, olette naurettavia.

chia kirjoitti 02.04.2008 13:40

Ei muuta kuin pampulla kevyesti, on niin lapsellista touhua. Olisiko syytä tarkistaa, minkä alan opiskelijoita he todella ovat.

MT kirjoitti 02.04.2008 14:35

Toivottavasti sähköt, lämpö ja vesi on rakennuksesta katkaistu ja rikosilmoitus tehtynä. Tällainen pelleily on lopetettava alkuunsa.

(Jepander 01.04.2008 20:06)

Jos ei ole, niin maksaako omistaja kulut.

Jepander kirjoitti 02.04.2008 15:24

Toivottavasti sähköt, lämpö ja vesi on rakennuksesta katkaistu ja rikosilmoitus tehtynä. Tällainen pelleily on lopetettava alkuunsa.

(Jepander 01.04.2008 20:06)

Jos ei ole, niin maksaako omistaja kulut.

(MT 02.04.2008 14:35)

Tietenkin. Omistaja on Senaatti-kiinteistöt, joka on valtion kiinteistölaitos. Yliopiston sivuilla on jokaisesta rakennuksesta käyvät neliövuokrat nähtävillä, sen mukainen lasku vain perään. Kun isi joutuu kaivamaan kuvetta, ehkä se valtaustoiminnan mielekkyyskin näyttäytyy hieman toisessa valossa.

Että sapettaa tuo kakaroiden pelleily.

Dakejev kirjoitti 02.04.2008 15:57

Tuskin täyden järjen omaavia kukaan valtaajista on - ainakaan enää! Homeitiöt tehneet tehtävänsä aivokudoksessa. Vaatteet pitääkin varmaan polttaa, mutta kyllä se vanginpuku tarpeeksi lämmittää kun älyää pysyä lämpimässä sellissään...

Antaiskohan nuo poliisisedät mennä hakemaan "tytöt ja pojat" ulos tuolta - omien sanojensa mukaan eivät tee väkivaltaa poistettaessa. Jääkiekkomaila taivuttelua varten mukaan ja matkaan?

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.