Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.12.2009 19:30
A A A

Tiimiakatemialle Jyväskylän Alvari-tunnustus

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemia on saanut vuoden 2009 Alvari-tunnustuksen. Jyväskylän kaupungin ja Nuorkauppakamarin myöntämä tunnustus annetaan kaupunkia tunnetuksi tehneelle henkilölle tai yhteisölle.

Palkinnon jakoperusteissa mainitaan, että Tiimiakatemia on herättänyt merkittävää kansainvälistä kiinnostusta. "Jyväskylässä on vieraillut lukuisia kansainvälisiä asiantuntijaryhmiä eri maista ja kehitys on johtanut muutamien kansainvälisten Tiimiakatemian mallia hyödyntävien yksiköiden syntyyn lähinnä Euroopassa", sanotaan kaupungin tiedotteessa.

Alvari-tunnustuksia on jaettu vuodesta 1987 alkaen. Tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Semmarit, ralliautoilija Tommi Mäkinen, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen, maaherra Kalevi Kivistö ja professori Lea Pulkkinen. Viime vuonna palkinnon sai JYP.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi