Töhrijöitä viety putkaan Äänekoskelle
Juha Luomala
Talonvaltaajat aiheuttivat töhrimisellä ja muilla materiaalivahingoilla useiden tuhansien eurojen kustannukset yliopiston kampusalueen Polaari-rakennuksen omistajalle. Senaatti-kiinteistöt-liikelaitoksen projektipäällikön Jouni Konttisen mukaan vahinkojen määrää tutkitaan ja lasketaan parhaillaan ja lopullinen vahingon määrä selviää tutkimusten edetessä.
– Käytännössä koko rakennus joudutaan ainakin maalaamaan sisältä uudestaan. Maalauskustannukset tulevat olemaan vähintään useita tuhansia euroja. Myös säilytyksessä olleiden erikoisvalaisimien mahdollisia vaurioita tutkitaan parhaillaan, Konttinen kertoo.
Rakennus jäi valtauksen jäljiltä pahaan sotkuun. Jyväskylän poliisin rikoskomisarion Markku Latvalan mukaan valtaajat ehtivät töhriä rakennuksen seinät kauttaaltaan. Seinille tehtiin lähinnä niin sanottuja tageja eli tussilla piirrettyjä graffiteja.
– Ahkeria ihmisiä ovat olleet, kun jaksoivat piirrellä. Se on iso rakennus, ja aivan kaikki siellä on sotkettu, Latvala sanoi torstaiaamuna.
Autonominen tiedekunta -nimellä itseään kutsuva ryhmä valtasi talon tiistaina ja poliisi lopetti valtauksen keskiviikko-iltana.
Vaurioiden tutkimukset jatkuvat perjantaina.
Osa edelleen pidätettynä
Viimeisimmän tiedon mukaan poliisi otti 20 jyvässeudulta kotoisin olevaa henkilöä kiinni epäiltynä vahingonteosta, hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta. Heistä kuusi kuljetettiin tilan puutteen vuoksi Äänekoskelle.
Kahdeksan heistä vietti myös toisen yön poliisin huostassa, sillä kuulustelut olivat kesken. Poliisin mukaan osa kuulustelluista ei halunnut tehdä yhteistyötä poliisin kanssa, mutta yhteistyöhaluisiakin löytyi. Paria tapaukseen liittyvää henkilöä ei oltu vielä torstai-iltaan mennessä tavoitettu.
Poliisin mukaan on selvää, että ryhmittymällä on ollut tapahtumaa organisoiva johto ja nyt pyritään selvittämään vastuuhenkilöitä.