Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.03.2010 15:29
A A A

JE:n Timo Fredrikson:

Tunnen itseni yhtä huijatuksi kuin kaikki muutkin

Jyväskylän Energian hallituksen puheenjohtaja Timo Fredrikson joutui myrskyn silmään, kun julkisuuteen tuli maanantaina tieto, että Keljonlahden voimalan kattilassa ei vielä ole poltettu lainkaan puuta.

Fredrikson kommentoi keskiviikkona Keskisuomalaiselle STT:n tiistaina aiheesta julkaisemaa juttua. STT väitti, että voimalaan hankitussa kattilassa ei voitaisi ollenkaan käyttää tavallista puuta polttoaineena.

- STT:n uutinen on väärä, kyllä siellä poltetaan 30 prosenttia puuta.

Lähimetsänomistajien ei siis Fredriksonin mukaan kannata olla huolissaan.

Fredrikson myös kiistää vahvistaneensa STT:lle, että JE:n erotetun toimitusjohtajan Juha Lappalaisen potkujen syynä olisi ollut väärä kattilavalinta.

- Kyllä se tietenkin vaikutti siellä monen muun asian joukossa, Fredrikson kuitenkin myönsi.

Itseensä kohdistuvia erovaateita Fredrikson pitää ajojahtina.

- Tunnen itseni ihan yhtä huijatuksi kuin kaikki muutkin. Meille tuli kattilasta myöhemmin erilaista tietoa kuin silloin, kun päätöstä tehtiin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi