Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.03.2008 16:35
A A A

Uudelle Jyväskylälle kolme apulaiskaupunginjohtajaa

Uuden Jyväskylän uusi työvaliokunta kokoontui 3.3.2008 ensimmäiseen kokoukseensa. Järjestäytymisen ja käytännön työskentelytavoista sopimisen lisäksi työvaliokunnassa keskusteltiin uuden kunnan organisaation rakennelinjauksista.

Työvaliokunta hyväksyi nyt lähtökohdaksi kolmen apulaiskaupunginjohtajan mallin. Järjestäytymissopimuksessa on linjattu, että uuden kunnan viranhaltijaorganisaation johtaminen toteutetaan palveluperusteisella apulaiskaupunginjohtajajärjestelmällä.

Työvaliokunta valitsi puheenjohtajakseen Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskisen (sd.) ja varapuheenjohtajiksi Jyväskylän maalaiskunnan valtuuston puheenjohtaja Pauli Partasen (kok.) sekä Jyväskylän kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Pirkko Selinin (kesk).

Hallinnon- ja palvelujen järjestämissopimuksen mukaan uuden kunnan organisaatio ja konsernirakenne määritetään 30.5.2008 mennessä. Toisaalta sopimuksessa todetaan, että johtavien viranhaltijoiden asema ja vastuut uuden kunnan organisaation valmistelussa määritellään organisaatiolinjausten jälkeen viimeistään 31.3.2008.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi