Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.03.2008 11:31
A A A

Uuden Jyväskylän koulut tehosyyniin

Uuden Jyväskylän kouluverkko joutuu pikavauhdilla tehosyyniin. Työvaliokunta linjaa asian tarkemmin tänään. Uudella kunnalla on kiire saada selkoa opetuspalvelujen järjestämisestä ja mitoituksista, jotka luovat perustan tilojen hankesuunnitelmille sekä ensi vuoden talonrakennuksen investointiohjelmalle.

Opetuspalveluiden "mitoitus- ja optimointiselvitystyön" vastuuhenkilöksi nimetään kaupungin kiinteistöjohtaja Esko Eriksson ja opetuspalveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja, jota ei ole vielä valittu.

Työvaliokunta päättää tänään uuden kunnan toimialaryhmien perustamisesta sekä niiden tehtävistä. Myös lautakuntarakenne on esillä.

Viime viikolla työvaliokunta hyväksyi uuden Jyväskylän organisaation lähtökohdaksi kolmen apulaiskaupunginjohtajan mallin. Tehtävät jaetaan palveluperusteisesti. Yksi kolmesta apulaiskaupunginjohtajasta on maalaiskunnan nykyinen kunnanjohtaja Arto Lepistö. Hänet on valittu tehtävään kaikkien kolmen kunnan valtuustojen päätöksillä. Kahdesta muusta apulaiskaupunginjohtajasta esityksen tekee uuden Jyväskylän kaupunginjohtajaksi valittu Markku Andersson.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Keski-Suomi