Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.10.2008 21:56
A A A

Vainottu kurdiperhe saa jäädä Petäjävedelle

Petäjävedellä asuva kurdiperhe voi jäädä Suomeen ainakin toistaiseksi. Cemile Sahindal ja hänen tyttärensä Pinar, 18, saivat tiistaina Maahanmuuttovirastosta postia, jossa kerrottiin oleskeluluvan myöntämisestä vuoden ajaksi. Petäjäveden kirkkoherran Seppo Ojalan mukaan vuoden määräaikainen lupa todennäköisesti johtaa myöhemmin pysyvään oleskelulupaan.

Ojala oli kesällä mukana, kun Petäjäveden seurakunta antoi turvapaikan Cemile ja Pinar Sahindalille. Tuolloin hallinto-oikeus määräsi äidin ja tyttären palautettavaksi kotimaahansa Turkkiin, vaikka vuosia Suomessa asuneella perheen isällä on pysyvä oleskelulupa maahan. Isä työskentelee yrittäjänä Petäjävedellä.

Sahindalit hakivat myös korkeimmalta hallinto-oikeudelta lupaa valittaa karkotuksestaan. Ojalan mukaan prosessilla ei ole enää merkitystä, koska Maahanmuuttoviraston päätöksen vuoksi äitiä ja tytärtä ei enää yritetä poistaa maasta.

Perhe hyvin helpottunut


Virasto perusteli muuttunutta näkemystään muun muassa sillä, että oleskeluluvan kieltäminen olisi kohtuutonta, koska perhe on asunut yhdessä jo useamman vuoden. Cemile ja Pinar saapuivat Suomeen yli kaksi vuotta sitten. Isä joutui pakenemaan Turkista jo 1991, koska häntä vainottiin kotimaassaan.

Ojala kertoi tiistaina, että Sahindalit olivat hyvin helpottuneita Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

- Siellä oli iloisia kasvoja. Pelko ja epävarmuus olivat häipyneet pois, ja he suunnittelivat tulevaisuuttaan, kirkkoherra sanoi.

Hänen mukaansa seuraavaksi aletaan selvittää Pinar-tyttären mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. Äiti Cemile jatkaa työskentelyä perheen isän yrityksessä, sillä oleskelulupaan sisältyy myös oikeus tehdä töitä.

Petäjäveden seurakunta järjestää juhlan Sahindalien oleskeluluvan kunniaksi tiistaina 28.10. Seurakuntakodilla kello 21.30 alkava tilaisuus on avoin kaikille petäjävetisille.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi