Varastorakennus kärähti Korpilahdella
Shahin Doagu
Hieman yli 50 neliön yhdistetty autotalli ja varastorakennus tuhoutui osittain palossa sunnuntain vastaisena yönä Kalliokyläntiellä Korpilahdella.
Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin yhden aikaan. Palon huomasi ensimmäisen ohikulkumatkalla ollut autoilija, joka kävi herättelemässä lähitalon asukkaat.
Rakennuksen omistajan poika oli saapunut paikalle ennen palokuntaa ja saanut rajattua paloa niin, ettei se päässyt leviämään rakennukseen sisälle.
Palo oli syttynyt autotallirakennuksen takaulkoseinän seinärakenteissa. Palon syttymissyyksi arvellaan polttoöljykäyttöisen lämmityslaitteen pakoputkea, jonka läpiviennin palosuojaeristys ei ollut riittävä.
Autotallissa oli yksi remontoitavana ollut henkilöauto, joka ei vaurioitunut.