Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.07.2010 13:04
A A A

Veeti-mammutti saapuu Jyväskylään tiistaina

Kohua herättänyt Veeti-mammutti saapuu autokyydillä Jyväskylään MM-ralleihin tiistai-iltana tai viimeistään keskiviikkona. Viikonlopun mammutti vietti Oulussa Kuninkuusraveissa.

Mammuttia markkinointitarkoituksessa liikuttelevan hirsitalovalmistajan Mammuttihirsi Oy:n toimitusjohtaja Vesa Nylander kertoo, että Veeti sijoitetaan Paviljongin läheisyyteen varikkoalueelle.

Mammutti sai taannoin pakit Kuopion asuntomessuilta, kun sen liikuteltava sukupuolielin koettiin messuväelle liian riettaaksi. Rallikansa osannee arvostaa Veetiä eikä selkkauksia liene Jyväskylässä luvassa.

Toimitusjohtaja Nylander kummastelee edelleen karkotusta asuntomessuilta mutta sanoo tilanteen olevan se, että paluuta Kuopioon ei ole.

- Ymmärrän, että kansan sympatiat ovat meidän puolellamme. Olisimme olleet asuntomessuilla mielellämme, mutta toisaalta kohu toi enemmän julkisuutta, Nylander puntaroi.

Veetiä on haluttu moneen paikkaan. Jyväskylästä se matkaa Kajaaniin messuille elokuun puolivälissä. Siinä välissä Veeti vetää henkeä kotipaikallaan Ylikiimingissä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi