Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 10:36
A A A

Rikkoutunut putki korjataan maanantaina

Pupuhuhdan vesivuoto saatu tukittua

Kuva: Miettinen Jussi Putkirikko valutti vettä myös Kangasvuorentielle.

Putkirikko valutti vettä myös Kangasvuorentielle.

Rikkoutuneesta vesiputkesta valui lauantaina aamulla parin tunnin ajan vesijohtovettä tielle Pupuhuhdantien ja Karsikkotien risteyksessä. Vesi valui Pupuhuhdantietä myöten myös Kangasvuorentielle. Ensimmäiset ilmoitukset vuodosta tulivat aamulla kahdeksan jälkeen. Enimmillään vettä oli Kangasvuorentiellä noin 50-100 metrin matkalla. Vettä ehti valua teille arviolta joitakin kuutioita, kertoi Jyväskylän Energian valvomon käyttöpäivystäjä Aarno Parkkonen lauantaina puoli yhden jälkeen.

Rikkoutuneesta putkesta tuleva vesivuoto saatiin lähes kokonaan loppumaan aamupäivällä, kun vuotokohta sulutettiin. Aarno Parkkosen mukaan tielle ei enää vuoda vettä lainkaan.

- Vuotokohta saatiin venttiilisulutuksilla sulutettua niin pieneksi, että se vuotaa vain hieman. Kevyen liikenteen väylälle tai ajoteille vettä ei enää pitäisi vuotaa. Jos vuoto ei enää laajene eikä siitä tule suurempaa haittaa, vuodon korjaustoimet aloitetaan vasta maanataina.

Tiet, joille vettä ehti lauantaiaamun mittaan valua, eli Pupuhuhdantie, Karsikkotie ja Kangasvuorentie, saatiin puhdistettua ja hiekoitettua jo päivällä.

- Sohjo ja jää on siivottu pois teiltä ja enää vuodosta ei pitäisi olla haittaa jalankulkijoille eikä autoilijoille. Vielä vuotokohdasta valuva vesi on on johdettu valumaan viheralueen kaivoon niin, että sen ei pitäisi enää tulla teille, mikäli vuoto ei nykyisestään laajene, Parkkonen kertoi.

Vuoto ei vaikuta kuluttajien vedensaantiin tai vedenpaineisiin Jyväskylässä.

Aarno Parkkosen mukaan putken rikkoutumisen taustalla voi olla myös pakkasen nopea kiristyminen.

- Tietenkin se näin on, että putkirikkoja alkaa tulemaan, pakkaset aiheuttavat tätä hommaa lisää vesipuolella.

Maanantaina selviää putkirikon todellinen laajuus.

- Putki on maan alla noin kahden metrin syvyydessä. Vielä ei tarkemmin tiedetä, onko putki kokonaan haljennut vai minkälainen vaurio on. Maanantaina vuodon syy tarkentuu.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Keski-Suomi