Tuhat keski-
suomalaista kotia odottaa yhä sähköjä

1.8.2010 13:01 (Päivitetty 1.8.2010 20:45)
Kuva: Mari Waali

Raju myrsky tuhosi sähköverkkoa Keski- ja Itä-Suomessa.

Marika Lehto

Ainakin noin tuhat kotitaloutta on yhä vailla sähköä Keski-Suomessa.

Sunnuntaina illalla Vattenfallin asiakkaista noin 800 oli vielä ilman sähköä. Käyttöpäällikkö Markku Vänskän mukaan illan ja yön tavoitteena on korjata rikkoutunutta keskijänniteverkkoa. Keskijänniteverkon jälkeen vuorossa ovat pienjänniteverkot.

Vänskä arveli illalla puoli yhdeksän aikaan, että muutama sata asiakasta saataisiin illan aikana vielä takaisin jakelun piiriin.

Savon Voimalla on sähköttömiä asiakkaita Konnevedellä ja Sumiaisissa yhteensä muutama sata. Molemmat sähköyhtiöt jatkavat korjaustöitä koko sunnuntain, mutta kertovat osan asiakkaista joutuvan odottamaan sähköjä alkuviikkoon.

Korjaustöitä hidastaa verkon osittain täydellisen tuhoutumisen lisäksi sekin, että uusia vikoja ilmenee yhä. Tämän takia sähköttömien kotitalouksien määrä yhä välillä taas lisääntyy.

Sähköverkon kaatuminen vaikuttaa myös kännyköiden käyttöön, sillä operaattorien tukiasemien toimiminen riippuu pitkälti sähköverkon korjaustöiden etenemisestä. Esimerkiksi Elisa näyttää nettisivuillaan, että matkapuhelinverkon toimimisessa on ongelmia pohjoisessa Keski-Suomessa etenkin Viitasaaren, Kivijärven, Kinnulan ja Pihtiputaan alueella.

Kommentoi artikkelia
ksml.mobi Keskisuomalaisen uutiset myös mobiilissa