Rahan ja tehokkuuden pelätään jyräävän yliopistolaissaYliopistoväki: lisää aikaa

18.2.2009 19:07 (Päivitetty 18.2.2009 19:07)
Kuva: Jaana Kautto

Avoin yliopistoliike haastaa yritysyliopiston ja etsii sille vaihtoehtoja. Kiinnostuneet kokootuivat Jyväskylässä keskiviikkona.

Ilkka Hartio

Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön keskuudessa toivotaan vuoden lisäaikaa yliopistolain uudistamiseen. Yliopistoväen mielestä laki on valmisteltu liian kiireellä ilman kunnon keskustelua. Rahan ja tehokkuuden pelätään jyräävän sivistysarvot.

Muun muassa tällaisia näkemyksiä tuotiin esille yliopistolla keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa. Tapahtuman järjesti Avoin yliopisto -verkosto.

Tilaisuus keräsi Mattilanniemen ison luentosalin puolilleen opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa. Puheenvuoroissa tuli selvästi esiin, että yliopistolain sisällöstä ja sen vaikutuksista opiskelijoiden ja henkilöstön arkeen ei ole riittävästi tietoa tarjolla.

- Lakimuutoksesta käyty keskustelu on jäänyt ulkokohtaiseksi. Minulle ei ole esimerkiksi selvinnyt, kuinka uudistus vaikuttaa Jyväskylän yliopiston 16 000 opiskelijan elämään, totesi filosofian opiskelija Anna-Mari Kajan.

Myös kuuden yliopiston ylioppilaskunnat antoivat keskiviikona kannanoton laista. Siinä vaadittiin muun muassa, että julkisoikeudellisten yliopistojen ylimmissä päätöksentekoelimissä lopullinen valta pitää säilyä yliopiston sisäisillä ryhmillä.

Helsingissä järjestetään torstaina yliopistolakia vastustava mielenosoitus, johon Jyväskylästä järjestetään bussikuljetus. Tapahtumaan odotetaan noin tuhatta henkilöä. Myös Jyväskylään on suunnitteilla lakia vastustavaa toimintaa.

Kommentit

0skari kirjoitti 19.02.2009 07:50

http://avoinyliopisto.wordpress.com

Haapio kirjoitti 19.02.2009 08:13


Opetusministerön esitys uuudesta lakiesityksestä lähti lausuntokierrokselle vuoden 2008 elokuun puolivälissä. Aikaa kommentteihin ministeriö antoi tällöin pari kuukautta, tämä siksi että lakiesitys voitaisiin tuoda eduskunnan käsittelyyn tämän vuoden alussa. Näin on tapahtunut ja aikataulussa on pysytty.

Mitä yhden vuoden miettimisaika lausuntojen viilaamiseksi toisi asiaan uutta? 

On otettava huomioon se, että uusi laki ei muuta seuraavia asioita:

• Tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus
• Itsehallinto ja akateeminen päätöksenteko
• Yliopistojen päätehtävinä tutkimus ja siihen perustuva opetus
• Valtio takaa perusrahoituksen kustannuskehitys huomioiden
• Tutkintoon johtava opetus maksutonta
 

Haapio

Iso P kirjoitti 19.02.2009 09:30

En ole jaksanut perehtyä millä tavalla tässä nyt ollaan muuttamassa käytäntöjä ja siksi kysynkin, että vieläkö meillä opetetaan tulevaisuudessa ilmaiseksi Kaukoidän ihmeitä, Afrikan ja Amerikan mantereiden  asukkeja tai venäläisiä ja eurooppalaisia?

0skari kirjoitti 19.02.2009 09:38

> Mitä yhden vuoden miettimisaika lausuntojen viilaamiseksi
> toisi asiaan uutta?

Vaikka sen, että opetusministeriö voisi lukea annetut lausunnot ja korjata laista ne kohdat, joita on eniten kritisoitu? Hallituspaikkojen enemmistön antaminen ulkopuolisille, lukukausimaksukokeilu ja yliopistodemokratian murentaminen noin alkajaisiksi.

Haapio kirjoitti 19.02.2009 15:10

> Mitä yhden vuoden miettimisaika lausuntojen viilaamiseksi
> toisi asiaan uutta?

Vaikka sen, että opetusministeriö voisi lukea annetut lausunnot ja korjata laista ne kohdat, joita on eniten kritisoitu? Hallituspaikkojen enemmistön antaminen ulkopuolisille, lukukausimaksukokeilu ja yliopistodemokratian murentaminen noin alkajaisiksi.

(0skari 19.02.2009 09:38)

Hyvä Oskari, Uusi Yliopisto laki toimisi juuri päin vastoin kuin ajatteli.
 

Yliopistojen hallitusten jäsenistä puolet (mukaan lukien pj) laissa määritellyn yliopistoyhteisön (professorit, muu henkilöstö, opiskelijat) "ulkopuolisia".

Hallituksen tehtävät (14§)

Uusi asema korostaa strategisen johtamisen merkitystä. Hallitus mm (14§):

•päättäätoiminnan ja talouden tavoitteista, strategiasta ja ohjauksesta
•päättää toiminta-ja taloussuunnitelmista sekä talousarviosta
•laatii tilinpäätöksen
•vastaa varallisuuden hoidosta ja käytöstä
•huolehtii kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan järjestämisestä
•valitsee rehtorin (18§)

Korkeakoulututkintoon johtava opetus edelleen maksutonta (8§)
•Erillisissä maisteriohjelmissa voitaisiin kuitenkin periä lukukausimaksuja EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta (10§)
•Maksujen edellytyksenä, että yliopistolla on apurahajärjestelmäohjelmaan osallistuville
•Tarkoituksena vahvistaa yliopistojen kansainvälistymistä
 

 

Haapio

Mare Jukarainen kirjoitti 19.02.2009 15:53

Todella hyvä yliopistouudistus Haapio. Vain yksi puuttuu : Humanismi ; ja sen mukana kaikki.
 

Haapio kirjoitti 19.02.2009 16:02

Todella hyvä yliopistouudistus Haapio. Vain yksi puuttuu : Humanismi ; ja sen mukana kaikki.
 

(Mare Jukarainen 19.02.2009 15:53)

Mare, voisitko tarkentaa hieman? Haapio
 

0skari kirjoitti 20.02.2009 00:09

En ole varma, mitä H. oikein yrittää sanoa. Hänen mainitsemansa lakiesityksen yksityiskohdathan käyvät juuri perusteiksi mainitsemilleni epäkohdille.

Puolet hallituksesta (sis. pj) voi tehdä päätöksiä toisesta puolesta välittämättä tai ainakin vaikuttaa niihin todella ratkaisevasti. Yliopiston päätöksentekoa hallitsisivat jatkossa muut kuin yliopistolaiset itse. Opiskelijat, henkilökunta ja professorit eivät saisi jatkossa enää valita yhdessä laitosten ja tiedekuntien johtajia (ja professorit rehtoria), vaan päätökset tulisivat ylemmän tason johtajalta (dekaani / rehtori / hallitus). Tämä oli huoleni yliopistodemokratiasta.

Mitä lukukausimaksuihin tulee, niin mainitsemallasi pykälällä mahdollistetaan lukukausimaksukokeilu EU/ETA-alueen ulkopuolisille. Näitä järjestelmiä ei Suomeen todellakaan kaivata opiskelijoiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaventamaan, ja koko kokeilun ideahan on, että jos se tuntuu toimivalta, niin seuraavan kerran lakia muutetaan sallimaan maksut kaikilta. Kansainvälistymistä maksut eivät lisää tippaakaan, kuten muiden Pohjoismaiden esimerkki on osoittanut. Se peruste on ihan satuilua.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.
ksml.mobi Keskisuomalaisen uutiset myös mobiilissa