Äänestyssotkuista valtiolle lähes 300 000 euron lasku
STT
Kunnallisvaalien uusiminen Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä maksaa valtiolle lähes 300 000 euroa. Oikeusministeriö on nyt päässyt sopuun siitä, miten puolueille ja ehdokkaita asettaneelle yhdistykselle korvataan vaalien uusimisesta syntyviä kuluja.
Vaaleihin osallistuneet puolueet saavat jokaisessa kunnassa 2 000 euroa. Sen lisäksi puolueille maksetaan 250 euroa jokaista ehdokasta kohden.
Ministeriö pääsi sopuun korvauksista kaikkien puolueiden ja lähes kaikkien 346 ehdokkaan kanssa. Sopimuksella puolueet ja ehdokkaat hyväksyivät korvauksen ja luopuivat oikeudestaan vaatia valtiolta muita korvauksia samalla perusteella.
Kuntavaalit menevät uusiksi, kun näissä kunnissa toteutettu sähköisen äänestyksen kokeilu tökki. Runsaat parisataa annettua ääntä jäivät rekisteröitymättä.
Uusintavaalit pidetään 6. syyskuuta. Ennakkoäänestys alkaa 26. elokuuta ja päättyy 1. syyskuuta.