Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.02.2012 12:15
A A A

Älä sulata itse jäätyneitä putkia!

Kuva: Mikko Vähäniitty Pakkanen halkaisi vesiputken Jyväskylän Puutarhakadulla tammikuussa 2010.

Pakkanen halkaisi vesiputken Jyväskylän Puutarhakadulla tammikuussa 2010.

Tulipalopakkaset ovat täällä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK muistuttaakin, että liian kova lämmittäminen ja jäätyneiden putkien sulattaminen aiheuttavat kovien pakkasten aikaan tulipaloja.

Äkillinen tai pitkäaikainen kova lämmittäminen saattaa rikkoa tulisijan tai hormit, ja vauriot aiheuttavat aina tulipalon vaaran. Pakkasten jatkuessa pitkään lisääntyy myös vesiputkien jäätymisriski. Jäätyneitä putkia ei saa itse yrittää sulattaa avoliekillä tai kuumailmapuhaltimella, vaan apuun pitää kutsua LVI-alan ammattilainen.

Ammattilaisen apuun kannattaa tarttua myös vakuutusasioiden vuoksi. Jos vakuutusyhtiöiden suojeluohjetta on rikottu ja aiheutettu tulipalo, seurauksena saattaa olla korvauksen vähentäminen tai epääminen kokonaan.

Jos tulisija on ollut pitkään kylmänä, sitä tulee lämmittää maltillisesti. Lämmitys aloitetaan hitaasti tulisijan ominaisuuksien mukaisesti. Pesään laitetaan aluksi vain vähän puuta kerrallaan, ja niitä lisätään vähitellen tulisijan lämmetessä. Tulisijan käyttöohjeet on luettava huolellisesti ennen lämmittämistä erityisohjeiden varalta.

Esimerkiksi joitakin varaavia takkoja saa lämmittää vain parilla, kolmella pesällisellä. Liian nopea ja raju tai pitkään kestävä lämmittäminen voi vaurioittaa tulisijaa ja savuhormia sekä niiden välistä liitosta. Näin uuniin tai hormiin saattaa syntyä halkeamia, joiden kautta tulipalo pääsee pahimmillaan leviämään koko rakennukseen.Tulisijoja ja hormeja tulee tarkkailla lämmityksen aikana.

Lisälämmittimien kanssa täytyy olla erityisen varovainen ja noudattaa ehdottomasti suojaetäisyyksiä ja laitteen turvaohjeita. Kuumat lämmittimet ja patterit voivat sytyttää liian lähellä olevat palonarat materiaalit. Sähköpatterin päällä ei tulipalon vaaran takia saa kuivattaa mitään.

Pitkittyneet kovat pakkaset ja niiden lauhtuminen aiheuttavat vesijohtoputkien jäätymisen riskin. Putkien jäätyminen tulee estää: Kovalla pakkasella voi esimerkiksi jättää putken vuotamaan jäätymisen estämiseksi.

Jäätyminen lisää tulipaloriskiä, koska ihmiset sulattavat putkia esimerkiksi kuumailmapuhaltimella tai nestekaasupolttimella. Niin liekittömän kuumailmapuhaltimen ilma kuin avoliekillä sulattaminen voivat vaurioittaa putkia ja aiheuttaa tulipalon lämmön johtuessa talon rakenteisiin.

Kova pakkanen voi aiheuttaa vakavia tilanteita, mutta myös vääriä hälytyksiä. Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Tomi Jousmäki kertoo, että asuinhuoneistoihin asennetut palovaroittimet ovat herkkiä laukeamaan itsestään kovilla pakkasilla.

– Syy ei ole täysin selvillä, mutta epäilen asian liittyvän pakkasilman kuivuuteen, sillä vikahälytyksiä tulee ihan huoneenlämmössä ilman, että missään todella käryäisi. Kun sää lauhtuu, on puolestaan automaattisten hälytyslaitteiden vuoro laukeilla, kun hälyttimet reagoivat sulavan jään ja huurteen kosteuteen.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa