Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.09.2010 22:12
A A A

Aikuinen voi haavoittaa lasta huomaamattaan

Jokainen lapsen ympärillä oleva aikuinen kasvattaa lasta. Halusi tai ei. Lapsiasiavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Elina Nivala toivoisi aikuisten pysähtyvän miettimään, millaisia viestejä he lapselle antavat.

- Vaikka aikuinen tarkoittaisi hyvää, piiloviesti voi olla erilainen, toteaa Nivala.

Hän kertoo nuoresta, joka halusi oppitunnilla puhua itseään kovasti mietityttävästä asiasta. Opettaja sanoi, että tällä oppitunnilla pitää käydä opiskeltava tieto läpi. Ei ole aikaa nuoren mietteille.

- Se, ettei häntä kuultu, jäi vaivaamaan. Oppitunnin tiedosta oppilas ei jälkikäteen muistanut mitään. Näitä kokemuksia on varmasti jokaisella, kuvaa Nivala.

Lapsi on kokonaisuus

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoisi, että koulut ottaisivat lapsen kokonaisuutena. Nykyään koulut keskittyvät liikaa tietopuoleen.

- Heidän pitäisi ottaa laajempi vastuu kasvatuksesta. Koulujen olisi hyvä olla aktiivisia keskustelun avaajia. Rajat ja säännöt, jotka ovat rehtoreille ja opettajille selviä, eivät välttämättä ole sitä lapsille ja perheille, pohtii Aula.

Hän toivoisi myös, että koulut yhdistäisivät perheitä. Ne voisivat tarjota enemmän tilaisuuksia yhteiseen keskusteluun lasten ja nuorten arjesta, olla koolle kutsujia.

Valmentajatkin tärkeitä

Elina Nivala toivoo, että jokainen aikuinen malttaisi pysähtyä lapsen ja nuoren ajatusten ja tarpeiden äärelle. Kuunnella ja olla aidosti läsnä.

Jos ympärillä olevat aikuiset eivät anna lapselle ja hänen mietteilleen aikaa, piiloviesti on, että et ole tärkeä ja arvokas ihmisenä.

Nivalan vetämän tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret pitävät elämänsä tärkeimpinä aikuisina äitiä ja isää. Hyvin tärkeinä he pitävät myös isovanhempia, omaa perhettä, kummeja ja muita perheen läheisiä aikuisia.

- Joskus valmentaja tai kerho-ohjaajakin voi olla tärkeässä roolissa. Jos hän näkee lapsen kokonaisuutena, ei vain suoritusten kautta, tällä voi olla vahva kannustava vaikutus itsetunnolle.



Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa