Ajokeli huono pohjoisessa - sateita lähes koko maassa
Sateet väistymässä Keski-Suomesta
Eriikka Hienola, STT
Ajokeli on ollut tänään keskiviikkona llumisateen ja sohjoisten teiden takia huono Pohjois-Suomessa. Liikennevirasto varoitti huonosta ajokelistä Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapin eteläosassa.
Keski-Suomessa on vallinnut normaali ajoikeli, mutta märkää satoi taivaalta etenkin keskiviikkona aamupäivällä ja lisää tuli vielä alkuiltapäivästä. Iltapäivällä lämpötila Keski-Suomessa on pari astetta plussan puolella. Esimerkiksi Jyväskylässä oli viiden maissa vajaat kaksi lämpöastetta.
Iltapäivän myötä sateet ovat harventuneet.
- Illalla kuurot ovat enää hyvin harvassa, ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula kertoi aamulla.
Tiistaina alkaneiden kuurojen aikana lunta on kerrostunut enimmillään noin viisi senttiä. Vähemmän liikennöidyt tiet saattavat olla lumisia, päätiet ovat pääasiassa sulia.
