Katainen: Perintövero-ohje lisää oikeudenmukaisuutta

16.12.2009 4:33 (Päivitetty 16.12.2009 4:33)
Kuva: Sari Gustafsson

Lahjaksi saadusta tai peritystä omaisuudesta joutuu jatkossa maksamaan entistä enemmän veroa.

STT

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen katsoo, että perintö- ja lahjaverotusta koskeva uusi ohjeistus lisää oikeudenmukaisuutta ja kansalaisten yhdenvertaisuutta. Tähän saakka ohjeet ovat olleet alueellisia ja verotusarvot ovat vaihdelleet, Katainen sanoo STT:lle.

Lahjaksi saadusta tai peritystä omaisuudesta joutuu ensi vuoden alusta maksamaan aiempaa enemmän veroa, kun verohallitus muuttaa omaisuusarvostushintoja. Erityisen paljon korotus vaikuttaa omakotikiinteistöjen, metsän ja peltomaan verotukseen.

Ohjeista kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Perintö- ja lahjaverotuksen perusteena on sekä vanhoissa että uusissa ohjeissa omaisuuden käypä arvo. Mutta jatkossa käyvän arvon on perustuttava toteutuneisiin kauppahintoihin.

Jos verovelvollisuus ehtii alkaa tämän vuoden puolella, verotukseen sovelletaan vanhaa, edullisempaa arviointitapaa. Verohallituksen päätös uusista ohjeista on päivätty 2. lokakuuta, mutta ohjeet ilmaantuivat verohallinnon verkkosivuille vasta tänään tiistaina.

Ylitarkastaja Jarmo Salminen verohallituksesta kiistää, että uudistuksesta olisi tiedotettu huonosti tahallaan.

Keskustelua aiheesta ykä | 16.12.2009 11:42:21 eipä ole katainen tuunarin ystävä asumiskäytössä olevat omakotitalot on työllä hankittu ja säästetty josta maksetaan tuntuvaa kiinteistöveroa joka vuosi. edellinen uudistettu perintöverolaki olikin liian hyvä ollakseen totta!! :twisted: Vastauksia: 19 | Osallistu keskusteluun