Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
09.09.2011 19:14
AL: Virroilla kolari, varusmiehet neuvokkaina
Anna Kivinen
Kaksi henkilöautoa kolaroi tiellä 23 Virroilla perjantaina alkuillasta.
Onnettomuuden vuoksi tielle 23 eli Palolammintielle syntyi Aamulehden mukaan ruuhkaa. Liikenne alkoi sujua normaalisti noin kello 18.40, Aamulehti kirjoittaa verkkosivuillaan.
Toisessa kolariautossa oli yksin liikkeellä ollut nainen ja toisessa kaksi virtolaista miestä. Kukaan heistä ei loukkaantunut vakavasti, mutta he kävivät lääkärintarkastuksessa.
Aamulehden mukaan paikan päälle osuneista varusmiehistä oli tilanteessa hyötyä, sillä he ohjasivat liikennettä. Varusmiehet olivat asettaneet onnettomuuspaikalle varoituskolmiot ja aloittaneet liikenteenohjauksen, kun pelastuslaitos ehti paikalle, AL kirjoittaa.