Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
15.12.2009 19:29
Bussista vuosi maakaasua Helsingissä
STT
Kaupunkiliikenteen bussista vuosi maakaasua tiistaina Helsingissä. Vuoto aiheutti räjähdysvaaran, mutta vaaratilannetta ei kuitenkaan syntynyt.
Ruskeasuon varikolla sattunut vuoto johtui bussin varoventtiilin rikkoutumisesta. Maakaasua alkoi vuotaa bussin ollessa nosturissa varikkohallissa. Ihmiset saatiin evakuoitua hallista hyvissä ajoin.
Maakaasun vuotaminen bussista on päivystävän palomestarin mukaan harvinaista.
Palokunta hälytettiin apuun iltapäivällä varttia vaille kolme. Se työskenteli kaasuvuodon kanssa noin kaksi tuntia.