Digitallenteiden tuho voi alkaa parissa vuodessa

29.3.2008 20:28 (Päivitetty 29.3.2008 20:28)
Kuva: Jaana Kautto

Koskaan ei ole kuvattu näin paljon, eikä koskaan ole tehty näin vähän valokuvia, huokaa valokuvaamoyrittäjä Taisto Saarinen yli 42 vuoden kokemuksella.

Satu Kakkori

Digikameroiden valtakausi on johtanut tavalliset kuluttajat tilanteeseen, jossa valtavat tiedostomäärät ovat vailla varmaa säilytystapaa. Perinteisen paperivalokuvan teettäminen on vähentynyt, ja pääosa kotialbumista säilytetään kokonaan sähköisessä muodossa.

Erilaisten testitulosten mukaan cd-levylle kotikoneilla tallennetut tiedostot säilyvät 3-320 vuotta riippuen testaajasta. Laitevalmistajien omat testit antavat suurimmat lupaukset.

Aidon valokuvan teettämistä ammattilaisliikkeessä on vähentänyt myös kuvien tulostaminen kotikoneilla. Tulosteiden säilyvyyden suhteen kuluttaja on jälleen laitevalmistajien jakaman tiedon varassa, sillä kokemusnäyttöä ei tästäkään suhteellisen uudesta tekniikasta ole. Vaikka perinteinen valokuva on osoittanut kestävyytensä sukupolvelta toiselle, uusi tekniikka käy kaupaksi hyvin.

Kuluttajan käsitys valokuvan ja tulosteen erosta on myös hämärtynyt, koska mainoskielessä käsitteet sekoitetaan surutta. Ero näiden kahden välillä on kuitenkin paitsi tekniikassa myös säilysvyydessä. Heikkotasoinen tuloste tuhoutuu parissa vuodessa. Aitoa valokuvaakin kestävämpi pigmenttituloste on taas kalleudessaan tavallisen kuluttajan ulottumattomissa.

Digitaalisten tiedostojen säilymistä uhkaa lisäksi jatkuva tekniikan uusiutuminen ja vanhojen formaattien lukulaitteiden katoaminen markkinoilta. Esimerkiksi 1980-luvulla käytettyjen lerppujen eli floppy-diskien lukeminen on käytännössä jo lähes mahdotonta.

Pessimistisimmät arviot tämän ajan tallenteiden säilyvyydestä ovat synnyttäneet käsitteen digital dark age. Aikakautemme voi tulevaisuudessa olla historiantutkijoille pimeä aikakausi, koska aikalaisdokumentteihin ei joko pääse käsiksi tai ne ovat huonosti tallennettuina kadonneet bittiavaruuteen.

» Lue lisää Sunnuntaisuomalaisesta.

Kommentit

Ville Vipunen kirjoitti 29.03.2008 21:52


Pessimistisimmät arviot tämän ajan tallenteiden säilyvyydestä ovat synnyttäneet käsitteen digital dark age. Aikakautemme voi tulevaisuudessa olla historiantutkijoille pimeä aikakausi, koska aikalaisdokumentteihin ei joko pääse käsiksi tai ne ovat huonosti tallennettuina kadonneet bittiavaruuteen

Varmasti tuollainen mahdollisuus on olemassa.

Onneksi jätämmä tuleville argeologeille hyvin rikkaat ja monipuoliset varastot esineitä, joista voivat yrittää päätellä miten täällä elimme.

Nämä varastot ovat kaatopaikkamme.

 

Joke kirjoitti 29.03.2008 22:24

Mahtaa olla ihmettelemistä parin sadan vuoden päästä esim. Jyväskylän historiaa tutkivilla. Ydinvoimalaa tosin rakennettiin, Jyväskylässä tosin vielä uskottiin turpeeseen. Fuusioenergia oli jo tavoitteena mutta keskustelupalstalla Harry Potter, Sormusten herra ja Raamattu olivat keskeisiä puheenaiheita. Parlamentti ennen fuusioenergiapäätösten tekoa suoritti rituaalimenot silloisen pääkaupungin keskeisessä kirkossa. Yleisesti uskottiin napajäitten sulamiseen ja kaatopaikkojen korkeuden ylittävän korkeimmat kerrostalot. Ihmisiä kehotettiin siirtymään energiaa säästäviin lamppuihin ja pienikulutuksisiin autoihin. Ei kuitenkaan osattu arvioida että lamppujen, autojen ja muiden tavaroiden valmistus kuluttivat enemmän energiaa kuin niiden käyttö. Ihmisillä oli kuitenkin harmaa aavistus siitä että kaikki materia on uudestaan jalostettava uusiokäyttöä varten.

 

MT kirjoitti 29.03.2008 22:45


Pessimistisimmät arviot tämän ajan tallenteiden säilyvyydestä ovat synnyttäneet käsitteen digital dark age. Aikakautemme voi tulevaisuudessa olla historiantutkijoille pimeä aikakausi, koska aikalaisdokumentteihin ei joko pääse käsiksi tai ne ovat huonosti tallennettuina kadonneet bittiavaruuteen

Varmasti tuollainen mahdollisuus on olemassa.

Onneksi jätämmä tuleville argeologeille hyvin rikkaat ja monipuoliset varastot esineitä, joista voivat yrittää päätellä miten täällä elimme.

Nämä varastot ovat kaatopaikkamme.

 

(Ville Vipunen 29.03.2008 21:52)

Toisaalta voitaisiin ajetella niinkin, että säilytettäisiin ohjeet siitä, miten rakennetaan niitä erilaisia laitteita, joilla erilaiset tallenteet voidaan joskus lukea.  .... No, joo. ....

Eikä tarvitse olla tulevaisuuden historiantutkijakaan, joka ei pääse aikalaisdokumentteihin käsiksi. Ei niihin pääse lapset, eivätkä lapsenlapsetkaan.

Ainoa, mille kannattaa jotakin pysyvää tallentaa, on paperi ja toivoa, että se ja painamiseen käytetty muste kestävät. 80-luvulla tehdyt kopiot ainakin ovat jo ajat sitten alkaneet muuttua lukukelvottomiksi, kun teksti tarttuu kiinni päällä olevaan paperiin.

Vuosikymmeniä vanhoja tekstejä lukee kuin tyhjää vaan, muste on selvää ja lukukelpoista, samoin konekirjoitetut tekstit, eikä kenelläkään ole epäselvää siitä, miten tekstin saa luettua.

Joke kirjoitti 30.03.2008 00:00

Kuule Ville! Kaatopaikkojen tutkijat ennen hiiliajoituksen valmistumista päättelevät että täällä on vallinnut Prisma-Kesko-kulttuuri ja se on saanut vaikutteita Valio-Arla-kulttuurista. Välikerroksista on löydetty punottuja kiinalaisia ruokomattoja, jotka kertovat yhteyksistä itämaihin. Samoista kerrostumista on löydetty alkeellisia tietokoneita ja digitaalisia virityksiä; eräät tutkijat ovat sitä mieltä ettei ainakaan tekstitys noilla vehkeillä ole onnistunut. Useimmat tutkijat epäilevät Arabia-tekstillä varustettujen lautasten alkuperää mutta lukuisat "made in Hongkong"-merkinnät viittaavat vahvasti kauppasuhteista itään.

Löytyneistä tekstiilijätteistä on ollut vaikea päätellä mitään. Kuitenkin miehet näyttävät käyttäneen löysiä asusteita, joita on tavattu myös Turkissa. Naiset lienevät pukeutunen miesten tavoin mutta viitteitä on myös eri pituisista hameista, joista lyhimmät lienevät olleen käytössä vain alusasuina tai jossain rituaalimenoissa musiikkipaikoissa.

Kerrostumia on useiden vuosikymmenien ajalta ja tutkijoilta menee useita vuosia ennen kuin voidaan mitään kokonaiskuvaa sen aikaisesta elämästä antaa,

J. Maula kirjoitti 30.03.2008 00:04

www.ksml.fi par'aikaa olevassa nettisivun etusivulla otan kuvaa JUDAH.sta. kuinkahan säilyy

Ville Vipunen kirjoitti 30.03.2008 08:20
,(Joke 30.03.2008 00:00)

bravo
 

MT kirjoitti 30.03.2008 10:53

www.ksml.fi par'aikaa olevassa nettisivun etusivulla otan kuvaa JUDAH.sta. kuinkahan säilyy

(J. Maula 30.03.2008 00:04)

Tuo oli hyvä!

J. Maula kirjoitti 30.03.2008 10:56

www.ksml.fi par'aikaa olevassa nettisivun etusivulla otan kuvaa JUDAH.sta. kuinkahan säilyy

(J. Maula 30.03.2008 00:04)

Tuo oli hyvä!

(MT 30.03.2008 10:53)

Ai, no kiitoksia. Judah on aika lammas, mutta koetan tukea häntä vaikeuksissaan.

Kaikuvat tynnyrit kirjoitti 30.03.2008 20:28

Juttu on menneisyyteen jämähtäneiden valokuva-alan yrittäjäjien turhaa höpinää! Itselläni on niitä hyviksi mainostettuja paperikuvia kasapäin ja jo lyhyessä ajassa värit on häipynyt. On kuulema tehty huonolle valokuva paperille. No, miksi suuret kuvavalmistamot ovat näin menetelleet ja huijanneet ihmisiä ja nyt sitten voivottavat kun on siirrytty digitaaliseen tallennusmuotoon?

Sama oli kun aikoinaan tuli musiikki cd-levyille! "Sekakuorot" huusivat yhtenään että niissä ei musiikki säily kauan, korkeintaan viisi vuotta. Minulla on yli 15 vuotta vanhoja äänitteitä ja soivat täysin puhtaasti vieläkin!

Digikuvani on säilyneet hyvinä cd-kiekoilla siitä asti kun niiden tallentaminen on ollut mahdollista.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.