Elintarviketeollisuus rauhoittelee kohua:
"Turhaa huolta lastenruuista ja jogurteista"
STT
Lastenruoat ja jogurtit on Elintarviketeollisuusliiton mielestä nostettu turhaan huolen aiheiksi asetaldehydikohussa.
- Lastenruokien valmistuksessa käytetään puhtaita tutkittuja raaka-aineita. Valmistuksessa ei käytetä käymisprosesseja eikä asetaldehydiä aromiaineena, rauhoittelee Elintarviketeollisuusliiton johtaja Seppo Heiskanen.
Kyseessä on luonnossa esiintyvä aine, jota syntyy esimerkiksi hedelmien kypsyessä. Elintarvikkeisiin ainetta voi tulla käymisen seurauksena, mutta kuumennettaessa osa siitä haihtuu jo 20 asteen lämpötilassa. Esimerkiksi hedelmäsoseen voi halutessaan lämmittää.
Jogurttien asetaldehydi on puolestaan peräisin hapatebakteereista ja osin niihin lisätystä hedelmästä. Maitotuotteiden valmistuksessa on vuosisatoja käytetty hapattamista.
Heiskasen mukaan asetaldehydin haitat liittyvät ennen kaikkea tupakansavusta ja alkoholin suurkulutuksesta tulevaan altistukseen. Sitä syntyy suuria määriä elimistössä alkoholin palaessa, mutta se muuttuu yleensä nopeasti vaarattomaan muotoon. Pieniä määriä ainetta syntyy myös suussa ja suolistossa.