Hallitusneuvotteluihin kuusi puoluetta
Vihreät ja vasemmisto mukana neuvotteluissa
STT, Anna Kivinen
Hallitusneuvotteluihin lähtee kuusi puoluetta: kokoomus, SDP, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit. Mukana ovat siis sekä kovia ehtoja asettanut vihreät että EU:n tukipaketeille kielteinen vasemmistoliitto. Jyrki Katainen (kok.) tapasi puolueiden johtoa vielä tänä aamuna.
Katainen perustelee laajaa hallituspohjaa sillä, että tällaisella hallituksella on leveämmät hartiat hoitaa alkavan hallituskauden suuria tehtäviä. Näitä ovat hänen mukaansa talouskasvun luominen, julkisen talouden saaminen kuntoon, köyhyyden torjuminen sekä nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen.
Lisäksi hallituspohja on Kataisen mukaan sellainen, jonka jokainen suomalainen voi kokea omakseen.
Hallitusneuvottelut alkavat perjantaina. Kataisen mukaan niissä on käsiteltävä muun muassa vasemmistoliiton kielteistä suhtautumista Portugalin tukemiseen ja vakausjärjestelyihin, sillä Katainen katsoo, että mikään hallituspuolue ei missään asiassa voi saada pysyviä erivapauksia.
Katainen ilmoitti viime viikolla perussuomalaisten jättäydyttyä oppositioon, että hän lähtee rakentamaan viiden puolueen hallitusta. Tähän kokoonpanoon SDP vaati lisäksi vielä vasemmistoliittoa, jonka Katainen keskustelujen jälkeen otti mukaan.
STT:n saamien tietojen mukaan hallitusohjelmaa aiotaan perjantaina ryhtyä kirjoittamaan kahdeksassa työryhmässä. Koreografian ratkaisevat torstaiaamuna puolueiden puheenjohtajat, joista muodostetaan myös neuvottelujen johtoryhmä.
Tärkeimmiksi noussevat talousryhmä sekä ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja EU-politiikkaa käsittelevä työryhmä.
Muut ryhmät käsittelevät elinkeinopolitiikkaa, hyvinvointipolitiikkaa, ympäristöpolitiikkaa sekä kuntapolitiikkaa ja hallintoa. Yhdessä puidaan oikeuspolitiikkaa, sisäistä turvallisuutta ja maahanmuuttoa sekä yhdessä koulutusta, tiedettä ja kulttuuria.