Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.02.2012 05:00
A A A

HS: Kuntien määrä voi laskea 65:een

Kuntien määrä voi pudota jopa 65:een, jos kuntauudistus toteutetaan tehokkaasti, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden tietojen mukaan kuntien lopullinen lukumäärä asettuu 65-70:n välille.

Lopullinen lukema riippuu kaupunkien liittämisratkaisuista. Myös kieliolosuhteet voivat vaikuttaa kuntajakoon.

Hallitus on nähnyt kuntauudistusta valmistelleen virkamiestyöryhmän selvityksen vain vilaukselta. Selvityksessä kuntien määrä oli kuitenkin kutistunut aiemmasta.

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) esittelee kuntarakannetyöryhmän selvityksen ensi keskiviikkona. Sen jälkeen selvitys etenee kuntakierrokselle.

Kuntauudistus on kirjattu hallitusohjelmaan. Uudistus koskee kaikkia kuntia paitsi Ahvenmaata. Uusien kuntien on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa