Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.03.2012 11:44

Hurja takaa-ajo Jyväskylässä, kortiton rattijuoppo kaahasi poliisia pakoon

Nuori mieskuljettaja ajoi autollaan poliisia karkuun reilussa humalassa perjantaina Jyväskylässä.

Poliisi yritti pysäyttää miehen kuljettaman auton Saarijärventiellä noin kello 17.30, mutta kuljettaja kiihdytti vaan vauhtiaan. Vuonna 1987 syntynyt mies ajoi Jyväskylän keskustan suuntaan 100 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa on 50 kilometrin nopeusrajoitus.

Saarijärventieltä mies kääntyi Mannisentielle, jota hän ajoi Hollitaipaleentien risteykseen saakka, kunnes hän suistui autollaan vastaantulevien kaistan yli kevyen liikenteen väylälle.

Poliisi otti kiinni paikkakuntalaisen kuljettajan, joka puhalsi puhalsi 1.77 promillen lukemat. Miehellä ei ole ajokorttia.

Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä muuta henkilöä. Takaa-ajossa ei loukkaantunut kukaan.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Keskustelua aiheesta

Nämä hullut lisääntyvät liikenteessä ja vaarantavat toisten teillä liikkuvien hengen. Mikä keinoksi,että tälläiset kahelit saataisiin pois liikenteestä kokonaan?

Kotimaa

Hiihtokautta lykitään alkuun jo etelässäkin 24.10.2014 20:52 (24.10.2014 22:11)
Torniossa kadonneet lapset on löydetty 24.10.2014 15:35 (24.10.2014 17:31)
5
Keski-Suomen demareilla iso kala haussa 24.10.2014 13:24 (24.10.2014 13:34)
9
Koulupuukotus Utsjoella 24.10.2014 12:59
Utsjoen koulupuukotus viilsi haavan koko yhteisöön 24.10.2014 12:50 (24.10.2014 21:05)
7

Seuraa meitä Facebookissa