Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
07.02.2012 21:04
Iltalehti: Armeijasta lakkautetaan kuusi joukko-osastoa
Iltalehti: Armeijasta lakkautetaan kuusi joukko-osastoa
Kuva: Sami Saarenpää
Keuruun Pioneerirykmentistä tammikuussa kotiutuneita varusmiehiä. Kuva arkistosta.
STT
Iltalehden tietojen mukaan Puolustusvoimista aiotaan lakkauttaa kuusi joukko-osastoa. Työpaikkoja vähennetään heti 1 200, uutisoi lehti verkkosivuillaan. Lisäksi joukkojen sodanaikaista vahvuutta supistetaan 350 000 sotilaasta 230 000:een.
Puolustusvoimien uudistusta käsitellään huomenna ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Salassa pidettyä esitystä on valmisteltu Puolustusvoimissa ja puolustusministeriössä.
Iltalehti kertoo, etteivät lakkautettavaksi esitettävien varuskuntien komentajat tienneet uudistuksen sisällöstä vielä mitään. Lehti ei kuitenkaan kertonut, mitkä varuskunnat ovat lakkautusuhan alla.