InterCity-junissa on nyt langaton verkko
Jukka-Pekka Ronkainen
Junamatkustajat voivat nyt käyttää langatonta verkkoa kaikissa InterCity-junissa joitakin yksittäisiä junavuoroja ja vaunuja lukuun ottamatta. Pendolinoissa netti on ollut asiakkaiden käytössä jo kesästä 2010 alkaen.
Nettiä voi käyttää kaikissa InterCity2-junissa. Muissa InterCity-junissa yhteys toimii noin kuutta päivittäistä junavuoroa lukuun ottamatta. Viimeisiinkin juniin netti avataan huhti-toukokuussa. Verkkoyhteys toimii myös kaksikerroksisissa makuuvaunuissa, jotka kulkevat yöjunissa Helsingin, Rovaniemen ja Kemijärven välillä.
Palvelu on maksuton, eikä sen käyttö vaadi erillistä verkkoavainta. Verkon tunnistaa nimestä VR-junaverkko.
VR ilmoittaa pyrkivänsä vielä parantamaan verkon suorituskykyä. Yhteyden toimivuus riippuu kuitenkin siitä, kuinka operaattoreiden verkko toimii. Eri rataosilla yhteyden laatu vaihtelee, sillä katvealueita aiheuttavat esimerkiksi maastoesteet.
VR asentaa yhdessä mobiilioperaattorien kanssa uudempaan vaunukalustoon junaverkon lisäksi mobiilitoistimen, joka parantaa kännyköiden kuuluvuutta ja asiakkaiden omien nettiyhteyksien toimintaa junassa. Laite on asennettu jo yli puoleen InterCity-junien vaunuista. Pendolinoihin laitteet asennetaan myöhemmin tänä vuonna.
