Silja Europa saapuu maihin alkuillastaLaivassa matkustajia myös Keski-Suomesta

23.11.2009 12:49 (Päivitetty 23.11.2009 12:49)
Kuva: Risto Aalto

Anniina Sahi

Silja Europalle pikkujouluja viettämään lähtenyt jämsänkoskelainen Päivi Virtanen kertoi puolen päivän maissa, että tunnelma laivalla on suhteellisen rauhallinen.

- Kyllä minua kieltämättä hieman jännitti, kun jäätiin koko yöksi avomerelle. Tiedotus on kuitenkin pelannut hyvin, minkä ansiosta täällä ei ole ollut aistittavissa pelon ilmapiiriä.

Virtasen mukaan osa risteilyvieraista joutui perumaan työpäivänsä tapahtuneen takia. Mahdollisista korvauksista ei ole vielä keskusteltu.

Arvioiden mukaan alus olisi perillä noin puoli viiden maissa iltapäivällä. Virtasen mukaan sukeltajat käyvät tutkimassa potkurin ennen satamaan asettumista.

Keskustelua aiheesta Valopilkku | 23.11.2009 12:59:00 Mitä sitten?

Vielä kun tuohon yhdistetään possunuha niin hysteria on valmis.
Vastauksia: 8 | Osallistu keskusteluun