Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.10.2008 11:53
A A A

Jarmo Korhonen ei aio erota

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei aio erota tehtävästään keskustan kunnallisvaalitappion vuoksi. Korhonen sanoo puolueensa pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa aikovansa jatkaa kautensa loppuun asti.

- Voit panna ihan suoraan, että tulen olemaan tällä paikalla puoluesihteerikauden loppuun asti. Se on ihan päivänselvä asia. Viime kesänä annoin suostumuksen ehdokkuuteen ja tulin valituksi. Ilman muuta kaksi vuotta käydään läpi.

Korhonen sanoo, ettei hän ole miettinyt mahdollista jatkokautta vuoden 2010 jälkeen.

- Nyt hoidetaan tämä homma ja katsotaan vaalianalyysit loppuun. Sitten tehdään tarvittavia korjausliikkeitä.

Korhosen mukaan Matti Vanhanen on johtanut hyvin puoluetta ja heidän välinsä ovat hyvät.

- Olemme yhdessä vetäneet tämän kampanjan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, mutta sanotaan, että koettelee, Korhonen tunnustaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa