Julkinen sektori yrittää päättää sopimuksistaan tällä viikolla
STT
Julkinen sektori pyrkii saamaan aikaan työmarkkinasopimuksensa tällä viikolla. Sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos että palkansaajia edustavat järjestöt kokoontuvat tiistaina kukin omalla tahollaan päättämään, hyväksyvätkö ne perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen.
Koolla ovat SAK:laisen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n, STTK:laisen Jytyn, akavalaisen Jukon, STTK:laisen Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin sekä Tekniikka ja Terveys KTN:n päättävät elimet.
Myös Suomen lääkäriliitto on allekirjoittanut neuvottelutuloksen, mutta valtuuskunta käsittelee sitä vasta perjantaina.
Kuntien vajaan kahden vuoden pituiset työ-ja virkaehtosopimukset tuovat henkilöstölle ammattityhmästä riippuen 0,4-1,3 prosentin palkankorotukset. Suurimmat korotukset tulevat terveydenhoito- ja sosiaalialojen henkilöstölle sekä lastentarhanopettajille.
Vuoden 2011 korotuksista sovitaan vuoden alussa. Jos tällöin ei päästä yksimielisyyteen, sopimus voidaan irtisanoa.
Tuloksellisuuden edistämiseen liittyvä 0,7 prosentin järjestelyerä maksetaan syyskuussa.
Parannuksia tulee muun muassa luottamusmiehen asemaan. KVTES-sopimusta kehitetään kahdessa työryhmässä. Toinen niistä käsittelee palkkaus- ja toinen työaikamääräyksiä.
Valtio aloitti loppukirin
Tällä viikolla pyritään saamaan aikaan myös valtion työ- ja virkaehtosopimukset. Neuvotteluja kuntien kaltaisesta samapalkkaerästä on käyty kahdessa työryhmässä. Tarkoitus on tehdä esityksiä torstaihin mennessä.
Pääneuvotteluryhmä on varautunut neuvottelemaan myös viikonloppuna. Tavoitteena on, että neuvotteluissa saavutetaan neuvottelutulos maanantaiksi.
Valtion henkilöstö on pitänyt tavoitteenaan korkeampia palkankorotuksia kuin yksityissektorin hieman yli 0,5 prosenttia.