Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.03.2011 12:32
A A A

Mattilanniemessä perjantaina normaalipäivä

Poliisi vetäytyi torstaina iltapäivällä Jyväskylän yllopiston Mattilanniemen toimipisteestä. Komisario Olli Hurtan mukaan paikalta ei löydetty ampuma-aseita eikä mitään uhkaan viittaavaa.

Poliisi tyhjensi torstaina puolen päivän jälkeen Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen toimipisteen A-, B-, C-, ja D -rakennukset ilmoitetun aseen latausäänen vuoksi. Poliisin mukaan latausäänen aiheutumisen syy ei ole selvinnyt.

Mattilanniemen A-rakennukseen mahtuu enimmillään useita satoja henkilöitä. Rakennuksessa on kaksi isoa ja yksi pienempi luentosali sekä lisäksi kuusi pientä opetustilaa. Tiloissa on lisäksi opiskelija- ja henkilökuntaruokala.

Mattilanniemen suljettuina olleisiin tiloihin pääsee yliopiston hallintojohtaja Kirsi Moisanderin jälkeen torstai-iltana sen jälkeen, kun auki jätettyjen henkilökunnan työhuoneiden ovet on jälleen lukittu. Moisander arvioi, että opiskelijat pääsevät hakemaan mahdollisesti tiloihin jääneitä tavaroitaan illalla seitsemän maissa. Perjantaina luennot tiloissa pidetään normaalisti.

Moisanderin mukaan on selvää, että kaikkiin uhkatilanteisiin suhtaudutaan vakavasti, kun otetaan huomioon Suomen aiempi kouluammuskeluhistoria. Moisander ei muista, että vastaavia uhkatilanteita olisi ollut Jyväskylän yliopistolla aiemmin.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa