Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 23.02.2012 04:04
A A A

Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva Talvivaaran kaivos sijaitsee Sotkamossa.

Talvivaaran kaivos sijaitsee Sotkamossa.

Viranomaiset ovat tiukentamassa kaivosten valvontaa. Taustalla ovat Talvivaaran nikkelikaivoksen päästöongelmat, joiden jälkeen ympäristöministeriö on ollut yhteydessä valvontaviranomaisiin.

Lapin ely-keskuksen mukaan Talvivaaran jälkeen myös yksittäiset ihmiset ovat yhä enemmän kyselleet kaivosten ympäristövaikutuksista. Erityistä huolta kannetaan vesistöjen tilasta.

- Talvivaara näkyy kaikilla tasoilla. Henkilökohtaisesti uskon, että se näkyy myös valvonnassa, sanoo Lapin ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Tiina Kämäräinen.

Samalla hän tosin myöntää, että valvontaviranomaisilla on ollut vaikeuksia pysyä nykyisen kaivosvauhdin tahdissa.

Kaivoshankkeiden vastustajat ovat saaneet Talvivaarasta lyömäaseen. Kiivainta keskustelua käydään Kuusamossa, jossa australialainen Dragon Mining kaavailee kultakaivosta lähelle Rukan hiihtokeskusta.

Erityisesti Kuusamon matkailuväki on tyrmistynyt pitäjään kaavaillusta kultakaivoksesta.

- Kuusamo ja Ruka tarkoittavat matkailua, luontoa ja hienoja erämaita. Kaivoksen myötä imago muuttuisi, matkailuyrittäjä Jokke Kämäräinen pelkää.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa