Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.02.2012 11:08
A A A

Ylioppilaskirjoitukset alkoivat

Katso tekstitaidon kokeen tehtävät

Kuva: Sari Gustafsson Äidinkielen tekstitaidon koetta odoteltiin perjantaiaamuna Tapiolan lukiossa Espoossa.

Äidinkielen tekstitaidon koetta odoteltiin perjantaiaamuna Tapiolan lukiossa Espoossa.

Kevään ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät perjantaina äidinkielen tekstitaidon kokeella. Kokeilaiden piti muun muassa pohtia Hämeen Sanomissa julkaistun kolumnin tyylivalintoja ja arvioida avioliiton merkitystä 1900-luvun alussa Maria Jotunin novellin kautta.

Opiskelijoiden haluttiin myös erittelevän vakuutusmainoksen keinoja myydä turvallisuutta.

Keskisuomalainen julkaisee kirjallisten ylioppilaskokeiden tehtävät verkossa. Pääset katsomaan maanantain tekstitaidon kokeen tehtävän tämän jutun alaosassa olevasta linkistä.

Urakka jatkuu ensi viikolla

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat ensi viikolla kuullunymmärtämiskokeilla. Maanantaina vuorossa on pitkä vieras kieli, tiistaina toinen kotimainen kieli ja keskiviikkona lyhyt vieras kieli.

Torstaina abiturientit viettävät penkkareita, ja kirjalliset kokeet jatkuvat vasta maaliskuussa seuraavasti:

Maanantai 12.3.: äidinkielen esseekoe, suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe

Keskiviikko 14.3.: uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto

Perjantai 16.3.: vieras kieli, pitkä oppimäärä

Maanantai 19.3.: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä

Keskiviikko 21.3.: psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia

Perjantai 23.3.: matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

Maanantai 26.3.: vieras kieli, lyhyt oppimäärä

Keskiviikko 28.3. saame

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa