Kelan johtaja keräisi terveydenhuollon rahat yhteen
STT
Koko maan kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan turvattua vain kansallisen terveysrahaston avulla. Näin arvioi Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtanen keskustan Verkkoapilassa.
Huuhtasen mukaan yhtenäinen koko maan kattava rahasto säästäisi rahaa ja auttaisi yhtenäistämään terveys- ja sosiaalipalveluita.
Valtiolla on tällä hetkellä vain vähän keinoja, joilla se voi puuttua kuntien terveyspalveluihin. Rahaston avulla kuntia voitaisiin Huuhtasen mukaan velvoittaa ottamaan käyttöön hyviksi todettuja toimintatapoja.
Terveysrahastoon koottaisiin kaikki se valtion, kuntien ja Kelan hallussa oleva raha, joka nyt käytetään terveyspalveluihin. Huuhtanen laskee, että näin syntyisi noin 15 miljardin euron rahasto. Eduskunnan ohjauksessa oleva Kela voisi hänen mukaansa hallinnoida rahastoa.
Terveydenhuollon valtakunnallisesta rahoitusmallista on aiemmin puhunut muun muassa pääministeri Matti Vanhanen (kesk.).