Väyryselle tukea pohjoisesta, Kiviniemelle etelästä
STT
Paavo Väyrysen pyrkiminen keskustan puheenjohtajaksi jakaa puolueväkeä. Keskustan ruotsinkielisen piirijärjestön Väyryselle eilen ilmaisema tuki sinetöi konkaripoliitikon ehdokkuuden puoluejohtajakisassa.
STT:n soittokierroksen perusteella kunniapuheenjohtaja saa varauksetonta tukea myös Pohjois-Suomessa.
- On päivänselvää, että Väyryselle löytyy Lapista kannatusta kaikkiin mahdollisiin tehtäviin. Hän on hyvin suosittu täällä, sanoo piirin puheenjohtaja Janne Seurujärvi.
Myös Väyrysen kotikonnuilla Peräpohjolassa suosio on taattu, mutta etelämpänä henki on viileämpi. Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Mika Lintilä muistuttaa, että Mari Kiviniemi on puheenjohtajana vasta ensimmäisellä kaudellaan.
- Ei keskustassa ole ollut tapana vaihtaa puheenjohtajaa kovin useasti, kansanedustaja Lintilä sanoo.
STT tavoitti puhelimitse kahdeksan piirijohtajaa paristakymmenestä. Moni uskoo, että omasta piiristä löytyy tukea sekä Väyryselle että Kiviniemelle, mutta sitä ei haluttu arvioida, kumman puoleen vaaka lopulta kallistuu.
Puolueväki toivoo puheenjohtajakisaan vielä lisää ehdokkaita.
