Keuruun Pioneerirykmentin nettiadressiin tulvii nimiä
Joonas Aittolampi (oik.) suorittaa varusmiespalvelustaan aliupseerikoulussa Keuruun Pioneerirykmentissä.
Shahin Doagu
Keuruun Pioneerirykmentin säilyttämistä vaativa nettiaddressi kerää kovaa vauhtia uusia nimiä. Lauantaiaamuna perustettuun adressiin oli iltayhdeksään mennessä tulvinut yli 500 nimeä.
Lähes puolet nettiadressin allekirjoittaneista on Keuruulta. Nimiä on kuitenkin muistakin Keski-Suomen kunnista, esimerkiksi Jyväskylästä, Multialta ja Jämsästä. Keuruun Pioneerirykmentin puolesta addressin on allekirjoittanut myös ihmisiä maakunnan ulkopuolelta, kuten Tampereelta, Mäntästä, Helsingistä, Vantaalta ja Hämeenlinnasta.
Puolustusvoimien uudistuksessa lakkautetaan kuusi varuskuntaa tai joukko-osastoa koko maasta. Lakkautettavien joukossa ovat muun muassa Keruuun Pioneerirykmentti sekä Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsän Hallissa.
Nettiadressiin pääset tästä.