Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.02.2010 16:26
A A A

KHO hylkäsi Länsimetroa koskevat valitukset Espoossa

Kaikki asemakaavan mukaiset viisi metroasemaa voidaan rakentaa Espooseen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi tänään kaikki metrotunnelien asemakaavasta tehdyt kolme valitusta.

Asemat rakennetaan Espoossa Matinkylään, Jousenpuistoon, Tapiolaan, Otaniemeen ja Keilaniemeen. Tunnelilouhinta Espoossa on tarkoitus aloittaa vielä tänä vuonna.

Länsimetron Helsingin osuuden rakentaminen varmistui jo joulukuussa. Lauttasaaressa rakentamisen mahdollistavasta maanalaisesta asemakaavasta ei tullut määräaikaan mennessä yhtään valitusta. Helsingin puolelle on tulossa Lauttasaaren lisäksi asema myös Koivusaareen.

Länsimetron kustannusarvio on runsaat 700 miljoonaa euroa. Espoon ja Helsingin kaupunkien lisäksi valtio maksaa kustannuksista kolmanneksen.

Uutta metrolinjaa käyttää aikanaan arviolta 100 000 matkustajaa vuorokaudessa.

Tavoitteena on, että länsimetro avataan liikenteelle syksyllä 2014.

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Kotimaa