Kirjaa myrskytuhot vakuutuskorvauksia varten
STT
– Tarkista vakuutusturvasi. Esimerkiksi kotivakuutuksia on monenlaisia. Suppea vaihtoehto ei ehkä korvaa edes elektroniikkaa, laaja vakuutus voi korvata ylimääräisiä majoituskuluja.
– Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi. Kärsivällisyys on valttia, sillä yhtiöissä on luultavasti ruuhkaa.
– Kirjaa vahingot muistiin. Jos pakastin on sulanut, arvioi menetysten määrä ennen kuin heität ruoat pois.
– Kuvaa vahingot, jos mahdollista. Kuva todistaa helposti, että auton rikkoi myrsky, eivät konepellillä hyppineet lapset.
– Jos sähköt ovat olleet poikki pitkään, on mahdollista saada hyvitystä jakelumaksusta. Yhtiö hoitaa korvauksen automaattisesti sähkölaskussa. Kirjaa muistiin katkoksen pituus.
– Jos sinulla ei ole vakuutusta, voit yrittää saada sähköyhtiöltä korvausta seurannaisvahingoista, esimerkiksi pakastimen sulamisesta.
– Hätämajoitusta tarvitessasi voit tiedustella apua esimerkiksi kunnasta.
– Ota opiksesi ensi kertaa varten. Katso rakennusten lähellä olevia puita ja arvioi, ovatko ne myrskyssä vaaraksi.
– Muista myös ukkossuojaus. Onko omakotitalo maadoitettu? Onko sähköpääkeskuksessa ylijännitesuojaus? Pistorasioihin asennettavia yksittäisiä suojia saa parilla kympillä.
Lähde: Finanssialan Keskusliitto