Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.05.2009 13:22

Mepin kokonaistulot noin 12 000-14 000 euroa

Kesäkuussa valittavat europarlamentaarikot siirtyvät palkkauksessa tasa-arvon aikaan: Kaikille 736 mepille aletaan maksaa samaa peruspalkkaa, noin 7 600 euroa kuukaudessa. Summa on lähes kolme kertaa enemmän kuin suomalaisten keskiansio.

Lisäksi euroedustajilla on runsaasti muita etuja, joista tavalliset palkansaajat voivat vain haaveilla. Europarlamentaarikko Esko Seppäsen (vas.) mukaan "kultapossukerhon" seuraavien jäsenten veroton kokonaisansio nousee 12 000-14 000 euroon kuukaudessa.

Tähän asti palkkauksessa on vallinnut räikeä epätasa-arvo. Jäsenvaltiot ovat maksaneet meppien peruspalkan, joka on ollut yhtä suuri kuin kansallisten parlamenttien jäsenillä. Esimerkiksi italialaiset ovat tienanneet noin 11 000 euroa kuukaudessa, kun taas itäeurooppalaiset ovat joutuneet tyytymään noin tuhannen euron tienesteihin.

Uudessa järjestelmässä palkka maksetaan suoraan unionin budjetista. Summa on 38,5 prosenttia EY-tuomioistuimen tuomarin peruspalkasta. Suomalaismepit maksavat palkastaan kansallista tasoa vastaavan veron.

Lisäksi europarlamentaarikoille maksetaan 290 euron päiväraha jokaiselta läsnäolopäivältä parlamentissa. Kokouspäiviä on tavallisesti kolme-neljä viikossa, joten päivärahoista kertyy noin 4 000 euroa kuukaudessa.

Suomalaiseen tasoon verrattuna päiväraha on hulppea: esimerkiksi Suomen valtion maksama päiväraha virkamiehilleen on 35 euroa. EU:n taksa on siihen verrattuna yli kahdeksankertainen.

Matkakorvaukset

Myös kulukorvauksiin tulee uudet säännöt. Jatkossa mepit eivät voi enää tienata istumalla lentokoneessa. Matkakulut korvataan matkalippuja vastaan eikä enää kiinteinä korvauksina bisnes-luokan lipun mukaan. Matkakulut korvataan lyhyimmän tai käytännöllisimmän matkustustavan mukaan.

Lisäksi viranhoitoon liittyvien ulkomaanmatkojen kulujen korvaamiseksi parlamentin jäsenille voidaan maksaa vuosittainen matkakulukorvaus. Sen määrä on enintään 4 000 euroa. Mepeille maksetaan myös enintään 24 vuosittaista matkaa kotimaassa.

Yleisiin kuluihin euroedustajille annetaan rahaa 4 000 euroa kuukaudessa. Summa on tarkoitettu kattamaan muut kulut, joita parlamentin jäsenille aiheutuu edustajantoimen hoitamisesta.

Kokonaisuudessaan uudistus alentaa suomalaisten europarlamentaarikkojen nykyistä tulotasoa, mutta ei merkittävästi.

- Jos suomalaismepin tulot ovat tänään keskimäärin 14 000-15 000 euroa kuukaudessa, uudistuksen jälkeen ne ovat 12 000-14 000 euroa kuukaudessa. Summat ovat puhtaana käteen. Näillä rahoilla meppi järjestää itse oman elämisensä ja olemisensa vierailla mailla, toteaa europarlamentista vapaaehtoisesti pois jäävä Esko Seppänen kotisivullaan.

Kotimaa

Sininen tie saamassa jatkorahaa 28.8.2014 21:16 (28.8.2014 21:26)
Oppositio pettyi budjettiin 28.8.2014 20:06 (28.8.2014 21:39)
Lasten ja nuorten suojeluun lisää rahaa 28.8.2014 19:22 (28.8.2014 20:02)

Seuraa meitä Facebookissa