Kuntakapinan Ahonen haluaa kuntatehtävät keskusteluun
STT
Kuntakapina-liikkeen puhenainen, Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen ei yllättynyt kuntauudistuksen pohjapaperista.
- Se vastasi kyllä ihan sitä mielikuvaa, mitä on puhuttu ja uhottu syksyn ja talven mittaan.
Ahosen mielestä ainoa yllätys on se, että hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ylipäänsä kehtasi väittää, että uudistuksella saadaan aikaan miljardisäästöt.
- Jos tavoitteena on pelastaa kansantalous, eihän tämä siihen vastaa, Ahonen päivittelee STT:lle.
Ahonen muistuttaa, että kasvu-Suomen ja syrjäseutujen kuntatalous ovat kaksi eri asiaa. Kasvu-Suomen puolella kysymys on tulopohjan vahvistamisesta; kilpailukyvystä ja yhteydestä elinkeinotoimintaan. Syrjäseuduilla on oleellista menokuri.
- Nyt tehdyllä esityksellä ei ole mitään tekemistä palvelujen pelastamisen kanssa kasvu-Suomen puolella. Syrjäseudulla tilanne ei helpotu rajoja siirtelemällä.
Ahosen mielestä nyt pitäisi keskustella valtion ja kuntien tehtävänjaosta ja kuntien tehtävien määrästä.