Asiantuntijat: Puhe vanhuksista taakkana kitkettävä
STT
Valtioneuvoston pitää puuttua ikäihmisten syrjintään. Tätä ehdottavat nyt lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Akatemian asiantuntijat. Heidän mielestään asennemuutos on edellytys sille, että vanhuudesta saadaan nykyistä parempaa.
Asiantuntijoiden mukaan julkisessa puheessa vanhoja syrjitään avoimesti. Heistä puhutaan esimerkiksi hoitotaakkana tai eläkepommina.
- Vanhat ihmiset saavat tarpeisiinsa nähden vähemmän ja huonompia palveluita kuin nuoret, toteavat asiantuntijat julkilausumassaan.
Asennemuutoksen lisäksi tarvittaisiin muitakin muutoksia. Esimerkiksi vanhuspalveluiden rahoitus pitäisi keskittää yhdelle taholle, joka myös seuraisi hoidon laatua. Lisäksi kotihoitoa ja sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden geriatrian eli vanhustenhoito-opin osaamista pitäisi vahvistaa.
Ryhmän puheenjohtaja professori Marja Jylhä sanoo, että iäkkäitä ihmisiä saatetaan syrjiä myös tutkimuksissa ja mielipidemittauksissa, joita tehdään yleensä vain alle 74-vuotiaille.
- Ikärajauksen takana on puoli miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on äänestäjiä ja kuluttajia, ja ihan täysipäistä väkeä.