Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.06.2009 16:53
A A A

Laillisuusvalvoja muistuttaa yksityisyydestä turvatarkastuksissa

Lentoasemien turvatarkastuksissa tulee huolehtia yksityisyyden suojasta, muistuttaa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan turvatarkastajan on varmistuttava, etteivät ulkopuoliset näe tarkastettavan laukun sisältöä tai kuule yksityisyyden piiriin kuuluvaa keskustelua. Muun muassa lääkkeitä koskevien kysymysten laatuun on kiinnitettävä huomiota.

Apulaisoikeusasiamies on saattanut muistutuksensa Ilmailuhallinnon ja Ilmailulaitos Finavian tietoon, jotta turvatarkastajien ohjeistusta tarkennetaan.

Oikeusasiamiehelle kanteli henkilö, jonka matkalaukku oli avattu Helsinki-Vantaan lentoasemalla muiden matkustajien nähden. Lisäksi turvatarkastaja oli tiedustellut hänen nestemäisten lääkkeidensä käyttötarkoitusta kaikkien kuullen.

Apulaisoikeusasiamies puuttuu myös lentokenttien henkilöskannerin käyttöön. Hänen mukaansa matkustajalle pitää kertoa, että laitetta saattaa käyttää henkilö, joka on eri sukupuolta kuin tarkastettava.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa