Laiton nettilataaminen ylittämässä dvd-myynnin

14.11.2008 7:56 (Päivitetty 14.11.2008 7:56)
Kuva: Mikko V�h�niitty

- Jos näin pienellä markkina-alueella haluaa elokuvakaupassa menestyä, erikoistuminen ja verkon tehokas hyväksikäyttö ovat välttämättömyyksiä, Videodivaria Jyväskylässä 15 vuotta pyörittänyt Mika Venäläinen sanoo.

Lisää aiheesta

Iikka Hackman

Dvd-tallenteiden myynti kääntyy Suomessa tänä vuonna laskuun ensimmäistä kertaa formaatin historiassa. Päällimmäinen syy on jatkuvasti kiihtyvä laiton internetjakelu.

Viestintäkulttuuriyksikön hallitussihteeri Marko Rajaniemi opetusministeriöstä kertoo, että Suomessa tehdään vuositasolla jopa 10-12 miljoonaa laitonta elokuvalatausta internetin kautta.

Vuonna 2007 maassa myytiin laillisesti yhteensä hieman reilut 12 miljoonaa dvd-tallennetta. Laiton lataaminen on siten jo ohittamassa laskuun kääntyvät laillisen myynnin luvut.

Latausluvut nousivat esiin kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r.) elokuussa käynnistämissä toimialakeskusteluissa, joiden sihteerinä Rajaniemi toimi. Keskustelujen tavoitteena oli löytää keinoja luvattoman jakelun vähentämiseen ja toisaalta laillisen internetkaupan edistämiseen.

Keskustelujen puheenjohtaja, Yleisradio Oy:n entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg raportoi aiheesta ensi viikolla opetusministeriölle.

- Nettipiratismi on se kaikkein suurin peikko tälle alalle, myöntää Suomen elokuvatoimistojen liiton varapuheenjohtaja Leif Lindblad.

Näkemystä tukee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen juuri julkaistu tutkimus, jonka mukaan musiikin ja elokuvien laiton internetlataaminen on selkeästi yleisin suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten tekemä rikos.

- Fyysinen piratismi on saatu aika hyvin kuriin, mutta internetlevityksen estäminen on mutkikkaampaa. Asian eteen tehdään töitä niin meillä kuin muualla, paraikaa käydään keskusteluja esimerkiksi siitä, miten säännölliseen väärinkäyttöön puututaan, Lindblad sanoo.

Kommentit

Londo kirjoitti 14.11.2008 09:00

Vai että ylittämässä myynnin? Ja höpön höpön.

trolli kirjoitti 14.11.2008 09:07

Ja vielä tietämättömille tiedoksi tuosta laittomasta nettilataamisesta. Juurikin laiton lataaminen on lisännyt rutkasti ainakin musiikin ostamista.

Vapaapudotus kirjoitti 14.11.2008 09:22

Pitää ottaa huomioon, että ne ketkä lataavat netistä tavaraa, ottavat esim. elokuvia juuri sen vuoksi, että on enemmän jaettavaa jotta pääsee paremmille hubeille, joista taasen saa esimerkiksi pelejä huomattavasti nopeammin. Eivät itse välttämättä edes tiedä mitä leffoja itsellä jaossa on. Sekin seikka vielä, että mihin ikähaarukkaan tällainen lataaminen ja jako keskittyy, eli aktiivisimmat käyttäjät lienevät 14-20 ikävuoden haarukassa. En tiedä, miten lataaminen lisää levynmyyntiä, koska yleensä latauksessa tulee koko paketti kerralla, miksi sitten ostaa enää kaupasta? Tietysti fanit kun kuulevat uusimmalta levyltä 2-3 kappaletta, niin se aktivoi ostamaan koko levyn, mutta sehän on aivan strategisesti levitettyjä teasereita.
 

Vesa Höijer kirjoitti 14.11.2008 09:28


Sen sijaan että yritetään sensuroida keskustelupalstoja voitaisiin yrittää saada laiton musiikin ja elokuvien jakelu netissä kuriin.

Syd kirjoitti 14.11.2008 09:34

Tilastoa tuntematta eräs syy DVD myynnin pienenemiseen voi olla bluray levyjen yleistyminen. Itse ainakin ostan uusimmat poikkeuksetta br-muodossa. Tänä vuonna DVD levyjä on tullut hankittua enää n. 10 kappaletta. Bluray levyjä ehkä hieman yli 50 kappaletta.

polkupykä kirjoitti 14.11.2008 09:35

1) En hyväksy laitonta kopioimista vain sen tähden, että olisi kiva saada jotain mihin ei ole varaa.

2) En lataa netistä videoita laittomasti

3) En myöskään osta dvd-levyjä

Miksi?

Lähtökohtaisesti ihmisten on noudatettava lakia, sillä jollei itse sitä tee, ei voi olettaa muidenkaan niin tekevän. Nykyisellään pidän dvd-levyjä yms. aikamoisen kalliina. Ei niitä ole ihmisen varaa ostaa. Eipä sillä, ei ole kyllä varaa pitää telkkariakaan. Vaihtoehdoksi jää vain laillisen dvd-levyn lykkääminen tietokoneeseen. Vaan kappas vain, jotkut nerot ovat menneet tekemään käytännöllisesti katsoen laittomaksi dvd-levyjen katsomisen linux-käyttöjärjestelmällä. Nyt siis jäävät katsomatta myös jo ostetut levyt. Windowsiin en siirry takaisin. Se maksaa ja järjestelmä pitää ostaa parin vuoden välein uudestaan. Laitteille ei valmisteta muutaman vuoden kuluttua ilmestyvälle käyttöjärjestelmälle enää ajureita, joten ehjät tulostimet sun muut pitäisi hylätä, kun ne eivät enää toimi. Tietokone ei enää ymmärrä mikä laite siellä on. Ihan vain sen tähden, että Gates ja kumppanit tahtovat lisää rahaa. Ja ne kammottavat määrät viruksia...  Eli: asiat tehdään olevinaan oikein vain jos kaikilla on windows, muita tapoja ei hyväksytä. 

Rahanahneutenne on ajanut ainakin minut hylkäämään dvd-tallenteiden ostamisen. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millä tavalla laittoman lataamisen määrä on mitattu. Onko ihan tutkittu vai onko vain veikattu mutu-tuntumalla? Vai seurataanko netissä kulkevaa tavaravirtaa jossain lähteessä ja todetaan, että kun tuosta paikasta kulkee jotain, niin se on ehdottomasti laitonta? Muistetaanhan, että kysymykseen "Lataatko elokuvia netistä?" vastanneet eivät automaattisesti toimi laittomasti. Kyllähän uutisessakin mainitaan laillinen internetkauppa.

Vapaapudotus kirjoitti 14.11.2008 09:51


Itselläni on Windowsin Vista ja kertaakaan ei ole ollut ongelmia laitteiden asennusten kanssa, aiemmin oli XP professional (joka on nyt "varakoneessa") ja silläkin homma toimi kuin vettä vain. Kummallakin ohjelmalla ja kahdella eri koneella on näkynyt sekä kuulunut cd-ja dvd formaatit kautta rantain. Ostan kuitenkin dvd levyjä edelleen, koska br levyt ovat vielä suhteellisen kalliita ja kaikkea ei ole saatavilla siinä formaatissa, esim.vanhemmat elokuvat ja Anime elokuvat/ sarjat. Itsellä on tullut tavaksi hankkia se tai ce versioita elokuvista ja niiden mukana tulevat erikoispakkaukset+muut hauskuudet ovat paljon näyttävämpiä kuin tavalliset tai br versiot.

Paljonhan tietokoneen toiminta riippuu asennuksista ja ohjelmista joita siinä käyttää, jotkut esim. virustorjunta ohjelmat luokittelevat ajuripäivitykset ja jopa laitteet hyökkäykseksi konetta vastaan, eivätkä suostu antamaan lupaa asennukseen. Paljon muitakin ohjelmia on, jotka ovat ristiriidassa toistensa kanssa ja estävät ohjelmien/ laitteiden käytön, ellei niitä poista tai sulje.

Tietukoneissa varminta on epävarmuus.

Juhanix kirjoitti 14.11.2008 10:50

Nettilataajat punnitsevat laittoman lataamisen hyötyjä ja kustannuksia. Jos kiinnijäämisen riski on pieni ja lataamisesta saatava rahallinen hyöty tarpeeksi suuri, niin lataaminen jatkuu. Eli mitä pitäisi tehdä? Laillisen lataamisen kustannuksia tulisi laskea ja laittoman nostaa, jotta ihmisille olisi edullisempaa päätyä lailliseen vaihtoehtoon.

HerraHuuhaa kirjoitti 14.11.2008 10:56

Pah, muka nettilataus syynä. Höpöhöpö, kaikki tuntemani alle 30v henkilöt jotka elokuvia dvd:llä ostavat, ostavat 95% niistä ulkomaisista nettikaupoista. Hinta on pääsääntöisesti 50% halvempi ja tulee postin mukana kotiin kannettuna. Itse asiassa Play.com taisi joskus peräti sanoa että huomattava osa heidän tilauksistaan tulee Suomesta. Nämähän eivät kotimaisissa tilastoissa näy ja sitten istutaan sormi suussa miettimässä mikä on syynä kunnes keksitään syyttää nettilatausta.

10-12 miljoonaa laitonta latausta vuodessa. Jos yhden leffan hinta dvd:llä olisi vaikkapa n. 15 euroa, niin se tekisi yhteensä 150-180 miljoonaa euroa.  Ja koska nettilataajat ovat pääsääntöisesti nuoria niin suomen nuorisolla on siis tämän mukaan 180 miljoonaa euroa ylimääräistä taskunpohjalla lojumassa? Jos ei niin missä se on? Vai olisiko sittenkään niin että yksi nettilataus ei automaattisesti tarkoita menetettyä kauppaa? Ilmeisesti tällä logiikalla radiosta biisin kuullut ihminen ei sitä enää osta ja tv:stä elokuvan nähnyt sitä ei enää osta.

eräskansalainen kirjoitti 14.11.2008 11:03

Eipä ollut samanlaista kohua silloin kun musiikkia ja elokuvia kaseteille kopioitiin joka oli hyvin yleinen käytäntö.

.........

Syd kirjoitti 14.11.2008 11:55
Eipä ollut samanlaista kohua silloin kun musiikkia ja elokuvia kaseteille kopioitiin joka oli hyvin yleinen käytäntö.(eräskansalainen 14.11.2008 11:03)

Oli kyllä. Silloin, kun c-kasetit alkoivat yleistyä, niin oli kampanjoita ja julisteita, joissa kerrottiin, että kotikopiointi tappaa musiikin. Ennen c-kasetteja (eli kelanauha-aikaan) en vastaavaa kampanjointia muista.

C-kasetteihin ja videokasetteihinhan tuli sitten nämä eri kokoiset minuuttimaksut, joista 'artisteille' (=levy-yhtiöille) kerätään köyhäinapua. Maksut ovat siitä nousseet useaan kertaan ja kapasiteetti kasvanut formaattien vaihtuessa. Useallle lienee yllätys, että esimerkiksi DVD aihioiden hinta Suomessa muodostuu melkein kokonaisuudessaan teostomaksusta. Tallenna siinä sitten valokuviasi, tiedostojasi ja varmuuskopioita, kun maksuja et saa takaisin, jos et ole yrittäjä.

Dalai kirjoitti 14.11.2008 12:12

Piratismi loppuu, mikäli piratismista tehdään turhaa. Käytännössä tarkoittaa nettilevityksessä olevien palveluiden huomattavasti parempaa tarjontaa (laadullisesti, hinnallisesti) sekä helpompaa saatavuutta.

Vanhan toimintatavan ajatusmalli on on lain voimalla pakotamme ihmiset asiakkaiksemme meidän määräämillämme ehdoilla, on aikansa elänyt. Miksi nämä dinosaurukset taistelevat tuulimyllyjä vastaan, käyttäisivät energiansa kehittääkseen parempaa palvelu.

 

HerraHuuhaa kirjoitti 14.11.2008 12:44

Hetkinen, lisäksi YLE uutisoi nyt että dvd-myynti onkin nousussa

http://www.yle.fi/uutiset/pop/oikea/id107517.html

"Myynti on kasvanut 4 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Dvd-elokuvien hinnat ovat laskeneet, joten rahassa mitattuna myynti on jonkin verran kutistunut."



Eli tuote käy entistä paremman kaupaksi kun hinnat laskeneet mutta silti syytetään nettilataamisesta?


Asgard kirjoitti 14.11.2008 14:30


"Päällimmäinen syy on jatkuvasti kiihtyvä laiton internetjakelu."

Kirjoittaja ei ole esittänyt mitään perusteluja tälle väitteelle. Miksi? Koska niitä ei ole. Kukaan ei ole pystynyt todistaman että nettilataaminen vähentäisi myyntiä. Itse asiassa ainoa, mitä on pystytty aiheesta osoittamaan on se, että netistä lataavat henkilöt myös ostavat muita henkilöitä useammin.

Nettilataamisen kasvun ei voi siis sanoa suoraan johtavan myynnin laskuun.

"Laiton" on myös se sana mitä nettilataamisen yhteyteen halutaan jatkuvasti viljellä ja onhan se laitonta. Mutta moraalisesti siinä ei ole mitään ongelmaa ja se on se laki, joka on viallinen, ei ne sitä "rikkovat" ihmiset.

Crimson kirjoitti 14.11.2008 18:28

Jep! Kappalemääräisesti DVD-myynti yltää tänä vuonna ennätykseensä. Aivan naurettavan tarkoituksenhakuista tällainen uutisointi myynnin "vähentymisestä". Toimituskin voisi ottaa asioista hieman selvää eikä lähteä mukaan tällaiseen propagandaan.

Liekki kirjoitti 14.11.2008 20:25

Ai niitä aikoja kun ite radiosta 15 kesäisenä nauhoittelin musiikkia ja sitä ite kuuntelin ja oli vielä laillista. Myöhemmin sitten kun VHS nauhurin isäpappa osti. Uudenvuoden yönä tuli musiikkia jopa tv:stä ja nauhuri nauhoitti ja ihan laillista oli.

Mites esim. youtube?

Muusikolta kun kysytään että mikä takia teet musiikkia, vastaavatko he että rahan takia?

No onko tällä elämässä muuta reilua? No tietty jos hyötytarkoituksella imuroit asia on jo toinen.

Voi voi...

ekkevaari kirjoitti 15.11.2008 07:08

 Useallle lienee yllätys, että esimerkiksi DVD aihioiden hinta Suomessa muodostuu melkein kokonaisuudessaan teostomaksusta. Tallenna siinä sitten valokuviasi, tiedostojasi ja varmuuskopioita, kun maksuja et saa takaisin, jos et ole yrittäjä.

(Syd 14.11.2008 11:55)

"Useat" ostavat CD-ja DVD aihionsa vaikkapa saksalaisesta nettikaupasta tai käydessään Virossa.Eikö niissä ole teostomaksuja kun maksavat vain pienen murto-osan suomalaisista hinnoista?

Syd kirjoitti 15.11.2008 09:19

 Useallle lienee yllätys, että esimerkiksi DVD aihioiden hinta Suomessa muodostuu melkein kokonaisuudessaan teostomaksusta. Tallenna siinä sitten valokuviasi, tiedostojasi ja varmuuskopioita, kun maksuja et saa takaisin, jos et ole yrittäjä.

(Syd 14.11.2008 11:55)

"Useat" ostavat CD-ja DVD aihionsa vaikkapa saksalaisesta nettikaupasta tai käydessään Virossa.Eikö niissä ole teostomaksuja kun maksavat vain pienen murto-osan suomalaisista hinnoista?

(ekkevaari 15.11.2008 07:08)

Kyllä Saksassakin on minun tietääkseni 'teostomaksu'. En tiedä miten Virossa. Saksan 'teostomaksu' on kuitenkin Suomen minuuttihintaa pienempi.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.