Lapsiasiavaltuutettu:
Suomeen tarvitaan supernannyjä
STT
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on huolissaan, että Suomesta puuttuu matalan kynnyksen tuki perheille.
- Asiat kehkeytyvät usein liian vaikeiksi ja ollaan jo tekemässä lastensuojeluilmoituksia. Perheet tarvitsevat tukea, joka on helppo ottaa vastaan ja joka ei leimaa. Vähän kuin televisio-ohjelman supernanny.
Käytännössä Aula perää lapsiperheille osaavan kasvattajan tukea kotiin. Lapsiasiavaltuutettu toivoo esimerkiksi koulujen yhteyteen ammattilaisia, jotka voisivat mennä kumppaneina keskelle perheiden arkea. Ammattikasvattaja auttaisi löytämään johdonmukaisia ratkaisuja kasvatukseen.
- Nykyään esimerkiksi kasvatusneuvoloihin on vaikeaa päästä. Kouluissa taas keskitytään monesti vain lasten ongelmiin. Vanhempien konkreettinen tuki puuttuu.
Aulaa huolettaa, että ongelmat kehittyvät usein vakaviksi ja niiden hoitaminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Nykyisellään vanhemmilla ei ole mahdollisuutta saada käytännön kasvatusneuvoja tai jakaa ammattilaisen kanssa ajatuksiaan vanhemmuudesta.
- Tähän panostaminen toisi pitkällä aikavälillä säästöjä yhteiskunnalle.