| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa |
|
|
|
Lasten kuvien nettijulkaisu on riski
Pikkutyttö osalistui vanhempiensa kanssa pedofilianvastaiseen mielenosoitukseen Brysselissä kesällä 2003. Kortissa lukee "maailma ei ole vaarallinen pahantekijöiden vuoksi, vaan niiden vuoksi, jotka katsovat pahoja tekoja sivusta tekemättä mitään".
Lapsista otettujen kuvien julkaisemista netissä kannattaa miettiä vielä toisenkin kerran, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Aula muistuttaa, että vanhempien harmittomina pitämiä kuvia voidaan internetissä muokata ja käyttää täysin toisessa yhteydessä.
- Harva aikuinen haluaa itsestään alastonkuvaa julkisuuteen, ja teinejä varoitetaan laittamasta IRC-Galleriaan paljastavia kuvia. Samalla tavalla pitäisi suhtautua myös pienten lasten yksityisyyteen, lapsiasiavaltuutettu vertaa.
Ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi kuvakilpailut, sillä vanhempien lähettämiä digikuvia julkaistaan paperilehtien lisäksi verkkolehdissä. Kilpailukuvat liittyvät usein rantaelämään, lomareissuihin ja saunomiseen.
Aulan mukaan vanhemmat eivät välttämättä tiedosta kotialbumin ja internetissä julkaistavien kuvien eroa.
Lue koko artikkeli perjantain Keskisuomalaisesta.




