Laulaminen helpottaa surua ja masennusta

Hei juoruujat tämä ei tarkoita toisten asioista laulamista.
 

Aivan samaa mieltä! Laulaminen on aivan ihanaa ja ryhmässä varsinkin. Artikkeli pitää täysin paikkansa.

Olisi todella hienoa, jos ryhmässä laulamisen mahdollisuuksia järjestettäisiin kaikille niillekin, jotka eivät laulajiksi itseään koe, mutta jotka laulamisesta pitäisivät.

Meillähän on myös vireä karaoke-kulttuuri.

Eikö se jos jokin ole omiaan viemään lievää masennusta, kun saa luvalla laulaa mitä haluaa. Nuoteista tai suoraan. Äänellä tai ilman.

Ainakin kuuntelijan osassa karaoke laulaminen saa masentuneeksi ja harkitsemaan lopullista ratkaisua.

Onhan noita itkuvirsiä ja itkulaulajia ollut karjalaisten perinteessä ammoisista ajoista lähtien. Itäblokin maissa on sijaisitkijöitä pilvin pimein hautajaisissa, siellä se perinne on pysynyt hyvin muutoksista huolimatta.

Oman äänen kuuleminen voi olla se tekijä tuon yhdessä olotunnelman lisäksi, että siitä jää alitajuntaan mielyttävä - kehräävän mukava fiilis.

Tästä tuli mieleeni satavuotta sitten vaikuttanut ranskalainen psykiatri ja ihmismielten sen aikainen hoitaja - Emile Coue. Hän neuvoi yksinkertaisen mielen tasapainoa - hyvää oloa edistävän "mantran".

Istu pöydän ääreen ja laita kyynärpäät pöydälle. Sivele ohimoitasi ja otsaasi silmät suljettuna. Toista ääneen hyvin monta kertaa: Voin paremmin kuin koskaan...Voin paremmin kuin koskaa...Voin par....jne. Tunnet kuinka hyvän olon tunne vähitellen valtaa mielesi ja näin olet saanut aivojesi hyvänolon keskuksen aktivoitumaan ja poistamaan tunkkaiset ajatuskertymät,- kuin raikas tuuli poistaa ummehtuneet hajut! Tee noin joka ilta ja joka aamu.

Kokeilkaa ja Yllättykää!

Ei sitten ottanut huomioon, että joillakin on vain yksi pöytä ja se on täynnä tietotekniikkaa, ei mahdu kyynäpäät siihen enää sekaan.
 

Eihän ne nyt kaikki kait noin huonoja ole! Olet vaan liian kriittinen.

Totta, onhan meillä omat Larin Paraskeet ollut. Ja meidän hautajaisvirret omassa mollisoinnussaan ovat hyvinkin lohduttavia.

Muusikki on todellakin terapeuttista. Sillä voidaan hoitaa silloinkin, kun ihmisen muu kommunikointikyky on jostain syystä heikentynyt.  esim autisteilla kehtiysvammaisilla, vauvoilla  tai vanhuksilla.

Tutkimuksissa on havaittu, että  barokkimusiikin kuuntelu kohottaa hetkelliseti ihmisen aivojen vireystilaa, eli sitä kannattaa kuunnella taustalla, vaikka opiskellessa. Tunnin ajan, kun kuuntelemalla kuuntelee mielimusiikkiaan joka päivä, on havaittu, että sillä on merkittäviä vaikutuksia syvässä masennuksessa olevan ihmisen psyykkeeseen. Kaikkein tehokkainta on tietenkin oma improvisaatio, jossa oma alitajunta tuottaa musiikkia, joka on yhteydessä musikantin sen hetkiseen tunnetilaan.

Ihmismielellä on taipumus samastua musiikkikappaleisiin. Sanat ja melodia laukaisevat mielikuvia ja tunteita, jotka  tulevat ulos itkuna, joskus tietysti myös nauruna, jos ovat kyseessä nämä huumorirallit. Musiikin tuottama arkinen ilo  on korvaamaton. Musiikin avulla voi tiedostaen ja tiedostamattaankin työstää omia tunteitaan.

Musiikki on t parantavaa ja hellivää yksinkin, mutta ryhmässä se  tuo mukaan yhdessätekemisen tunnetta ja opettaa vuorovaikutustaitoja: On kuunneltava myös sitä, mitä toinen tekee, muutoin tiputaan rytmistä. Jos joku mokaa, on toisen joustettava ja otettava kiinni tai odotettava toista.

Karaoke on  hyvä vauhdittaja ja saa suomessa esille niitäkin, jotka eivät muuten uskalla laulaa tai olla esillä. Se on hyvä, että suomalainen laulukulttuuri on vapautuneempaa, mutta useimmiten karaokeilloissa on  mukana alkoholi, jolla  tahtoo olla sitä negatiivista vaikutinta.

Suosittelen kirossa laulamista niillekin, jotka eivät ole uskonnollisia. Siellä on hyvä kaiku ja rauhoittava tunnelma. Kuorolaulusta puhumattakaan. Se on upea tunne, kun ollaan yhdessä äänten sisäällä!

Karaoke on sellaista mölinää, jota ei pidä laulamiseen sotkea.Ja harvassa on ne, jotka sitä jaksavat selvinpäin kuunnella! Voisin väittää, karaokelaulannasta löytyy 30% siedettevää ja 10% hyvää laulamista.Suomalaiset kun harvoin uskaltaa selvinpäin kiekumaan, ja ne jotka uskaltaa,niin niitä jaksaa taustamölinänä sietää. Tuo 10% joka osaa, niin ne osaavat selvinpäin ja uskaltavat myöskin selvinpäin.Yleensä baarissa mölytaso laskee kun tuo 10% aloittaa laulamisen.

Niin kuin tuossa aiemmin toin esiin sen Emile Couen aikoinaan tekemän havainnon että ääni on parempi aivoihin vaikuttava tekijä kuin syvllinenkään ajattelu. Se on havaittu myös nykytieteen avulla olevan totta. 

Myös uskonnoissa niiden yhteistä rukoilua tehostaa kun "mantra" luetaan kovalla äänellä. Islamilaisten kumartaminen maahan asti on varmaan aivojen verenkiertoakin tehostava liike, joka tehostaa rukousmantraa ja tuo varmasti eufoorisen olotilan. 

Ns. barokkimusiikki on kyllä aika tasapaksua ja menee todellakin siellä taustalla, ei kukaan tervejärkinen pysyisi järjissäänkään kuunnellen chembaloa 30min. Vitsi, vitsi. Progressiivinen musiikki ilman laulua on juuri tällaista mielikuvamusiikkia, esim. Kitaro, J.M Jarre, Mike Oldfield, Tomita etc. sekä tietysti wanhoista kalssikoista Wagner. Mukavan pitkiä ja eeppisiä kappaleita, eikä välttämättä ole kappalejakoa olemassa, vaan kun edellinen loppuu niin se sulautuu seuraavaan.
 

Tutkimiksissa on myös huomattu, että mielimusiikkia voi kuunnella "vaikka kuinka kovaa", silti kuulovaurion syntymiskynnys ei ylity, mutta taasen jos joutuu kuuntelemaan epämiellyttävää musiikka niin vaurioaste voi ola jopa alempi kuin 80db. Nähtävästi keho reagoi siihen onko ärsyke vastaanotettavaa vai pitääkö sitä vastustaa, oikeastaan asian ydin on pään sisällä.

Itse huomaan musiikinkuuntelussa erilaisten musiikkien vaikutukset nopeasti pop, reggae, hiphop ja rap nostavat verenpainetta ja tulee sellainen tappomieliala, kun taasen Hard rock, metal, blues, proge, motown ja osittain jopa vanha disco menee purkkiin vaivatta aiheuttamatta suurempia ailahteluita, on ns. normiolo. Jos haluan rentoutua, pistän napit korviin ja kuuntelen grindcorea, siihen joskus nukahtaakin.

Jokaisella tietty on omat mieltymyksensä ja juttunsa mitä mistäkin musiikista hakee, kaikki ei sovi kaikille, mutta jokaisen makuun varmasti löytyy jotain, sen verran on musiikkia aikain saatossa tehty. 

Laulamisesta, musiikista ja vaikkapa hyräilystä puhuttaessa ollaan näemmä hyvin samanmielisiä, eli ne ääntelyt ovat ihmismielelle, kuin kissalle tyytyväinen kehräys, kun se pääsee syliin siliteltäväksi.

Eilen katsoin tv- stä dokumentin Ruotsin saamelaisten elämästä. Heidän joihkaamisperinnettä vaalitaan ja elvytetään siellä joukkovoimin. Ohjelmassa kerrottiin, että aikoinaan kirkko kielsi joikaamisen, jonka se katsoi olevan saamelaisten yhteyden pitoa Saatanaan!   

Musiikki ja laulaminen auttaa ja vaikuttaa monella tavalla.

Sisareni löysi ensimmäiset sanat, aivoninfarktin jälkeen, ensin laulua hyräilemällä. Sitä ennen hän oli ollut puhekyvytön usean päivän ajan.

Laulaminen vaatii, ainakin kuorossa, tarkkaa keskittymistä. Silloin unohtaa tai ainakin pitää unohtaa kaikki muu syvällisempi ajattelu. Terapian kannalta se on ihmiselle hyvin tärkeää, että ajatukset vaihtuvat pääkopassa riittävän usein.

Lähes jokainen pitää musiikista, vaikka ei pitäisikään laulamisesta. Musiikin kuunteleminen voi hyvinkin riittää niille, jotka eivät halua itse osallistua laulamiseen. Laulamista voi harrastaa hyvin ilman kuoroon kuulumistakin. Monilla paikkakunnilla järjestetään yhteislaulutilaisuuksia. Niihin osllistumiseen vaikuttaa tietenkin se mitä lauluja niissä lauletaan. Kyse voi olla kevyemmistä tai hengellisistä lauluista/virsistä. Mieltymysten mukaan. Yleensä yhteislaulutilaisuudet onkin tarkoitettu varttuneemmalle väelle. Karaoke-laulamista harrastavat sen sijaan vauvasta vaariin ja mukulasta mummoon.