Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.02.2010 16:18
A A A

Lehti: Uudistus ajoi yliopistoväen sopimuksettomaan tilaan

Yliopistojen muuttuminen valtion virastoista julkisoikeudellisiksi laitoksiksi on vienyt yliopistojen työntekijät sopimuksettomaan tilaan, kirjoittaa Uutispäivä Demari.

Kaikki 16 yliopistoa ja niiden 30 000 työntekijää ovat olleet jo yli viikon tilassa, jossa ei ole voimassa esimerkiksi yhteistoimintasopimusta eikä luottamusmiessopimusta.

Kun yliopistojen hallinnollinen asema muuttui, valtion työ- ja virkaehtosopimuksen soveltaminen loppui tammikuun lopussa. Uutta sopimusta ei vielä ole olemassa.

Esimerkiksi palkankorotuksista ei ole päästy neuvottelemaan.

- Ei ole mitään pohjaa, jolla rahasta neuvoteltaisiin ennen kuin sopimus on pääpiirteittäin kasassa, Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton puheenjohtaja Kerttu Pellinen kertoo.

Tutkimuslaitesuunnittelija Jukka Laakkonen Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että kun työnantajan kanssa on tullut ongelmia, luottamusmiehet ovat aseettomia, koska heillä ei ole mitään juridista asemaa.







Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa